Niinistö moittii punamultahallituksen elvytyspolitiikkaa

Päivänpolitiikasta väistyvä valtiovarainministeri Sauli Niinistö tarjoaa verotuksen keventämistä taloudellisen tilanteen piristysruiskeeksi. Sitä vastoin hän varoittaa kasvattamasta valtionvelkaa ja vieroksuu punamultahallitusta muodostavien puolueiden kaavailemaa vanhakantaista elvytystä.

Niinistö arvioi talouspolitiikkaa sanomalehti Kalevan haastattelussa. Hän tähdentää, että valtio joutuu ottamaan vaalikaudella vuosittain miljardin euron verran lisävelkaa jo aiempien menolisäyksien ja verotulojen menetyksen vuoksi. Niinistö myös muistuttaa Saksan rankasta elvytyksestä.

-Koko saksalaisen elvytyksen lopputulos on, että luottamus talouteen katosi eikä kasvua ole näkynyt, summaa Niinistö.

Suomen talouspolitiikkaan tarvittaisiin Niinistön mielestä nyt luottamusta vahvistavia rakenneuudistuksia, joilla varmistettaisiin tuleva talouskasvu. Myös tuloverotuksen alentamislinjaa on hänestä ehdottomasti jatkettava.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat