Niinistö haluaa jättää Nato-vaihtoehdon aidosti avoimeksi

Kokoomuksen tulevan presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön mielestä Nato-vaihtoehto olisi jätettävä aidosti ja neutraalisti avoimeksi. Suomen linjaa EU:n turvatakuisiin Niinistö pitää epäselvänä.

Kokoomuksen tulevan presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön näkemys Suomen suhteesta sotilasliitto Natoon ei eroa olennaisesti hallituksen kannasta. Niinistön mukaan Naton rooli Euroopassa ja sen kehitys yleensäkin on tällä hetkellä käymistilassa, kuten myös Yhdysvaltojen ja EU:n suhteet. Tätä kehitystä voidaan hänen mielestään hyvin katsoa eteenpäin, ennen kuin tehdään ratkaisu Suomen liittymisestä Natoon. Juuri nyt on Niinistön mielestä syytä olla mukana EU:n puolustusulottuvuudessa. Niinistö pitää kuitenkin tärkeänä, että myös Nato-vaihtoehto säilytetään mahdollisena.

Niinistö käsitteli turvallisuuspolitiikkaa linjapuheessaan, jonka hän piti tänään kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Hän muistutti presidentti Tarja Halosen todenneen äskettäin Natosta, ettei tämä tunne siihen suuntaan kauhean suurta vetoa.

- Minusta Nato-vaihtoehto olisi jätettävä aidosti ja neutraalisti avoimeksi, Niinistö sanoi.

Myös hallituksen esittämässä ja eduskunnan hyväksymässä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa painotetaan, ettei Suomen liittoutumattomuus ole ajankohtainen. Nato-jäsenyys halutaan pitää kuitenkin mahdollisuutena. Natosta ei siten tule kiistakysymystä syksyllä toden teolla alkavassa presidentinvaalikampanjassa.

Aktiivinen rooli EU:n turvallisuusyhteistyössä

Niinistön mielestä turvallisuuspoliittisen keskustelun kärki Suomessa on pysytellyt sotilaallisen turvallisuuden alueella "luvalla sanoen hivenen vanhan kaavan mukaan". Terminologia on ottanut niskavoiton itse asiasta.

Hän huomautti, että Suomen EU-ratkaisujen taustalla on ollut koko ajan turvallisuushakuisuus. EU:n kehittyvä ulko- ja turvallisuuspolitiikka pyrkii luomaan suoran pääsyn turvallisuustakuisiin. Aikaisemman ajattelumme perusteella on Niinistön näkemyksen mukaan mitä luonnollisinta, että tähän tilaisuuteen aidosti tartutaan.

Suomi hyväksyi vuoden 2003 EU:n huippukokouksessa selkeän avunantovelvollisuuden ja siihen lisäyksen, jonka mukaan se "ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen". Niinistö kaipasi ylimmän valtionjohdon tulkintaa, vaikuttaako lisäys jotenkin rajoittavasti Suomen osalta keskinäiseen avunantovelvollisuuteen ja avunsaantioikeuteen.

Hän syytti Suomen roolia "laahaavaksi", kun kokoukseen mentiin vastustavalla kannalla. Siellä kuitenkin hyväksyttiin juuri se, mitä oli menty vastustamaan. Hänen mielestään Suomen olisi vaihdettava EU:n turvallisuusyhteistyön kehityksessä roolinsa aiempaa aktiivisemmaksi ja suhtautua asiaan ennakkoluulottomasti.

- On siis katsottava, onko luotavissa puolustusliitto, joka soveltuu Suomelle ja vahvistaa turvallisuuttamme.

Niinistö huomautti, että Suomen suhteissa niin Yhdysvaltoihin kuin Venäjäänkin on nähty olevan kitkaa.

Alueloukkauksista annettava selvitys

- Vaikka asiassa saattaa olla savua ilman tulta, on suurvaltasuhteilla keskeinen merkitys pienelle maalle.

Niinistö puuttui myös Venäjän tekemiin Suomen alueen loukkauksiin. Hän toivoi, että suomalaiset saavat "edes jälkikäteen" valtionjohdon seikkaperäisen selvityksen tapahtumista.

Turvallisuuden ohella Niinistö puhui Suomi-ilmiöstä, jossa menestyksen takana ei ole materia vaan henki, perinteet, arvot, asenteet ja suomalainen elämänmuoto. Hän korosti globalisaation eli maailmantalouden laajentumisen poistaneen köyhyyttä suuressa mittakaavassa tehokkaammin kuin kehitysapu. Silti on tärkeää, että uuteen maailmanjärjestykseen pyritään saamaan vastuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Läntinen maailma haastetaan sen omimmilla maaperällä markkinataloudessa. Erityisesti Euroopassa se saattaa merkitä vuosikymmeneksi täysin uutta tulevaisuuden kuvaa. Uudet taloudet toimivat useasti keskusjohtoisesti, joten niiden kauppakumppanimaiden poliittisella johdolla on ulkopolitiikan kautta mahdollista luoda yhteistyötä edistäviä suhteita.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 22.05.2005)

Lue myös:

    Uusimmat