NHL-supertähti loukussa Venäjällä? "Jos Putin sanoo, että hän ei lähde mihinkään..."

Useat venäläismediat uutisoivat keskiviikkona, että Minnesota Wildin NHL-tähti Kirill Kaprizov olisi etsintäkuulutettu väärennetyn sotilaspassin ostamisesta. Tapaus olisi sattunut vuonna 2017, kun Kaprizov pelasi Salavat Julajev Ufan paidassa.

Minnesotan GM Bill Guerin kertoi The Athleticille, että Kaprizov on yhä Venäjällä, vaikka toisenlaiset tiedot väittivät venäläispelaajan paenneen Yhdysvaltoihin.

– Yritämme selvittää mahdollisimman paljon, mutta emme ole kovinkaan huolissamme siitä. Olen puhunut Paulin (Theofanous, Kaprizovin agentti) kanssa. Emme aio painaa paniikkinappulaa tai mitään sellaista. Yritämme kerätä nyt vain tietoja ja selvittää, pitääkö tämä edes paikkaansa, Guerin totesi.

Vain muutamaa päivää aiemmin Philadelphia Flyersin kanssa sopimuksen tehnyt maalivahti Ivan Fedotov pidätettiin ja passitettiin venäläistietojen mukaan maan laivaston harjoituskeskukseen Severodvinskiin. Häntä syytetään sotilaspalveluksen välttelystä sekä väärennetyn sotilaspassin hankkimisesta.

Kaprizovin isä Oleg kielsi Sport-Expressille tiedot, että hänen poikansa olisi ostanut sotilaspassin. Kaprizov oli isänsä mukaan RANEPA -järjestön (Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration) opiskelija. Se on tavanomaista venäläisurheilijoille opiskella etänä ja täten siirtää sotilaspalvelustaan. Kaprizovin poikkeuslupa päättyi The Athleticin lähteen mukaan 30. kesäkuuta.

Mikäli tieto pitää paikkaansa, joutuu Kaprizov suorittamaan asepalveluksen. Miesten tulee käydä vuosi armeijaa 18-27-vuotiaana Venäjällä. Kaprizovin agentti ei ole vastannut haastattelupyyntöihin. The Athleticin lähteen mukaan Kaprizov olisi toteuttanut kaikki hänelle esitetyt pyynnöt. 

– Sen vuoksi hän jäi niin pitkäksi aikaa, eikä matkustanut Yhdysvaltoihin, koska he pyysivät sitä. Viranomaiset pyysivät häneltä sitä, lähde kertoi.

Lähde ei ole huolissaan siitä, että Kaprizov pakotettaisiin jäämään Venäjälle, ellei käsky tule suoraan ylimmältä taholta.

– Jos Putin sanoo, että Kirill ei lähde mihinkään, niin silloin hän ei lähde mihinkään. Ellei se tule tuolta henkilöltä, niin kaikki tulee olemaan kunnossa. Vain yksi henkilö voi pakottaa hänet jäämään, ei kukaan muu, lähde sanoi.

– Mutta onko se mahdollista? Pieni mahdollisuus totta kai, koska hän on yksi suurimmista nimistä, josta tehdä esimerkki. Mitä, aiotko tehdä esimerkin Fedotovista, joka tulee pelaamaan AHL:ssä vai NHL-tähdestä. Jos haluat tehdä uutisia, otat parhaimman mahdollisen. Hänellä on mielestäni hyvät välit korkea-arvoisiin henkilöihin, mutta jos tönäisy tulee ja he haluavat tehdä hänestä esimerkin, he tekevät tietenkin niin. He unohtavat kaiken muun, kaikki hyvät asiat, jotka hän on tehnyt maansa eteen, lähde jatkoi.

Useat eri lähteet ovat sitä mieltä, että Kaprizovin ei kannata palata Yhdysvaltoihin peliuransa jälkeen, jos ei nyt pääse takaisin. Se voisi asettaa hänen Venäjällä asuvat vanhempansa ja veljensä vaaraan.

– Se on selvää, että Venäjä yrittää painostaa NHL-pelaajia jäämään Venäjälle. Kirill Kaprizov ei tule olemaan yksittäistapaus. En tiedä, kuinka yksikään venäläispelaaja voi palata maahan rauhanomaisin tuntein. NHL-varaustilaisuus on tulossa, kuinka nyt varaat venäläispelaajan. En tiedä, se on todella monimutkaista, Athleticin toinen lähde kertoi.


Lue myös:

    Uusimmat