New Yorkin Filharmonikot Pohjois-Koreaan

New Yorkin Filharmonikot on kutsuttu vierailulle Pohjois-Koreaan. Orkesterin on määrä esiintyä maan pääkaupungissa Pjongjangissa 26. helmikuuta. Koko vierailu kestää 48 tuntia. Lyhyen vierailunsa aikana maailman eristyneimmässä maassa orkesteri tapaa myös pohjoiskorealaisia musiikin opiskelijoita, joille orkesterin muusikot järjestävät mestariluokkia.

Yhdysvalloissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa kerrottiin, että konsertin ohjelmaan kuuluvat Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen kansallislaulut, George GershwininAmerikkalainen Pariisissa ja DvorakinUusi maailma -sinfonia, jonka New Yorkin Filharmonikot soittivat teoksen maailman ensiesityksessä vuonna 1893.

New Yorkin Filharmonikkojen kapellimesterin Lorin Maazelin on määrä johtaa Pohjois-Korean kansallista orkesteria sen harjoituksissa.

Vierailukutsun orkesterille on esittänyt Pohjois-Korean pysyvä YK-edustaja, Pak Gil Yon, joka on maan korkein diplomaattinen edustaja Yhdysvalloissa. Hänen mukaansa ennen lehdistötilaisuutta oli sovittu, että siellä ei kajota Pohjois-Korean ydinohjelmaan, joka on hiertänyt maiden suhteita. Pohjois-Korea teki ydinkokeen viime vuonna, mutta taipui luopumaan ydinaseen kehittelystä helmikuussa kuuden maan neuvotteluissa. Vastineeksi se sai lupauksia taloudellisesta avusta ja turvatakuista.

Yhdysvaltojen ulkoministeri on antanut täyden tukensa orkesterin vierailulle ja on luvannut auttaa matkajärjestelyissä.

Matkansa aikana orkesteri esiintyy myös Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

Lue myös:

    Uusimmat