Nevan öljypuhdistusta jatkettiin

Laatokasta Suomenlahteen laskevalla Nevajoella sattunut öljyonnettomuus näytti jäävän ensiarvioita pienemmäksi eikä kaupungin juomavesihuolto ole vaarassa. Jokeen valuneen öljyn keruuta jatkettiin Pietarissa tänään.

Viikonvaihteessa Nevalla karille ajaneesta jokitankkerista pääsi veteen Suomen ympäristökeskuksen venäläisviranomaisilta saaman arvion mukaan noin 50-60 tonnia öljyä. Aluksi vuodon suuruudeksi uskottiin 250-300 tonnia. Öljyturma oli kuitenkin Nevan oloissa suuri.

-Tämä on vakava onnettomuus. Aiemmin tämänkaltaista ei ole sattunut, Pietarin kaupungin korkein ympäristöviranomainen Anatoli Bajev arvioi. Hän myös arvosteli valtiota vaarallisten aineiden vesikuljetusten huonosta valvonnasta ja pelastuskaluston puutteellisuudesta. -Kaupungissa ei ole tarpeeksi öljyntorjuntakalustoa, kaupungin ympäristökomitean puheenjohtajana toimiva Bajev sanoi. Öljyvuoto sattui lauantaina iltapäivällä nelisenkymmentä kilometriä Pietarista ylävirtaan sijaitsevan Otrjadnojen lähistöllä. 2600 tonnin raskasöljylastissa ollut Nefterudovoz-7-tankkeri ajoi karille, jolloin kahteen sen säiliöön tuli vuoto.

Juomavedenottamo säästyi

Bajevin mukaan tällä kertaa selvittiin sikäli onnekkaasti, ettei onnettomuuspaikasta alavirtaan sijaitsevaan vedenottamoon päässyt saastunutta vettä. Viisimiljoonaisen Pietarin juomavesi otetaan Nevasta. Myös Pietarin vesi- ja viemärilaitoksen varatoimitusjohtaja Sergei Gumen vakuutti tv-haastattelussa, että juomaveden saastumisesta ei ole vaaraa.

Öljyturman seuraukset näkyivät Pietarin keskustassa vielä tänään ja ohueksi kalvoksi levinnyt öljy täplitti joen pintaan. Öljyä ehti levitä myös Nevan sivuhaaroihin. Osan öljytä arvellaan vajonneen joen pohjaan.

-Nevasta on tähän mennessä kerätty reilut 20 tonnia öljynsekaista vettä, valtion ympäristökomitean Pietarin-yksikön tiedottaja Tatjana Saharova kertoi. Sen paremmin ympäristöviranomaiset kuin hätilaministeriökään ei ollut maanantaina valmis arvioimaan veteen päässeen öljyn määrää.

-Määrä selviää vasta, kun alus on tyhjennetty. Ensimmäinen arvioi siitä, veteen olisi päässyt 300 tonnia öljyä ei ole vahvistunut, eikä myöskään se, että öljyä olisi ollut vain kymmenen tonnia, hätätilaministeriön Pietarin-yksikön tiedottaja Andrej Alabjev sanoi.

Ruorimies humalassa?

Pietarissa levisi tänään vahvistamaton tieto, että onnettomuustankkerin miehistö olisi ollut juovuksissa turman sattuessa. Juttua selvittävä syyttäjäviraston tutkija Denis Saveljev ei halunnut vahvistaa tietoa ennen tutkimusten valmistumista.

-Onnettomuuden syy oli navigaatiovirhe. Silmämääräisesti alus oli selvästi ajanut ulos väylältä, Saveljev kertoi. Sää onnettomuushetkellä oli selkeä eivätkä väylämerkit olleet liikkuneet paikaltaan. Mahdollisen rikossyytteen lisäksi tankkerin omistavaa varustamo saa laskun ympäristöviranomaisilta. Saharovan mukaan varustamo joutuu maksamaan sakkoa ympäristölle aiheutuneesta vahingosta.
(MTV3-STT)Outi Parikan raportti Huomenta Suomessa (1:03)Ympäristökeskuksessa arvioidaan, että öljyvahingon vaikutukset jäävät suhteellisen vähäisiksi.
Yli-Insinööri Jolma Kalervon kommentti (0:35)

Lue myös:

    Uusimmat