Nelostie poikki Haukiputaalla: Valtatien ylittävän sillan pelätään romahtavan jokeen

Valtatiellä 4 Kiiminkijoen ylittävä väliaikainen kiertotiesilta on suljettu ja liikenne ohjataan toistaiseksi kiertotielle. Pelkona on, että jos väliaikainen silta romahtaa, sen mukana saattaa mennä myös vieressä rakenteilla oleva silta.

Kiiminkijoen ylittävää siltaa uusitaan ja sillan kantta levennetään, joten liikenne on kulkenut kesästä asti varsinaisen sillan vieressä olevalla kiertotiesillalla.

Nyt kiertotiellekin on jouduttu tekemään kiertotie, sillä kiertotiesilta uhkaa romahtaa.

Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo MTV Uutisille, että viime päivien sateiden myötä vedenkorkeus ja -virtaama ovat syövyttäneet väliaikaisen sillan perustuksia ja vaurioittanut siltaa.

– Nämä asiat toki selvitetään tarkemmin, mutta tällä alueella on tullut parin vuorokauden aikana 60 milliä vettä, joten virtaamat ovat tuossa olleet melkoiset.

Henkilö- tai liikennevahinkoja ei päässyt tapahtumaan, sillä Päkkilän mukaan sillan vauriot huomattiin hyvissä ajoin ja liikenne sillalla suljettiin.

– Liikenne on katkaistu ennen kuin vauriot ovat olleet liikennettä häiritseviä.

Tällä hetkellä on pelkona, että jopa kaksi siltaa voi romahtaa.

– Jos tämä kiertotiesilta romahtaa, niin pelätään myöskin, että se rakenteilla siinä vieressä romahtaa myös samassa rytäkässä, alueen päivystävä palomestari kertoo.

Jos silta tai sillat romahtavat jokeen, pelastuslaitos kehottaa ihmisiä varautumaan siihen, että virran mukana kulkeutuu puuaineista lähialueille. 

Liikenne ohjataan valtatieltä toistaiseksi kiertotielle, johon on paikan päällä opasteet. 

Vaurioiden laajuus ja väliaikaisen sillan korjausaikataulu ei ole vielä selvillä. 

–  Kestää mitä kestää, vähintään viikon verran, Päkkilä toteaa.

Liikenteen ohjaaminen kiertotielle aiheuttaa paikallisesti ruuhkaa.


Lue myös:

    Uusimmat