Neljä ministeriä jätti Italian hallituksen

Italian hallituskriisi syveni maanantaina, kun neljä pääministeri Silvio Berlusconin hallituksen jäsentä erosi tehtävistään.

Eronneet ovat parlamentin puhemiehen Gianfranco Finin liittolaisia. Fini, Berlusconin entinen kakkosmies, on nykyisin pääministerin pahimpia kilpailijoita.

- Olemme yksimielisiä siitä, että Italian keskustaoikeiston on aika siirtyä uuteen vaiheeseen, sanoi yksi eronneista, apulaisministeri Adolfo Urso kauppa- ja teollisuusministeriöstä.

Vaikka Italian hallituksen ei uskota kaatuvan joukkoeroon, kielii se pahoista ongelmista maan johdossa. Hallituksen tulevaisuus on ollut vaakalaudalla siitä lähtien, kun Berlusconi savusti Finin kannattajineen ulos PDL-puolueestaan.

Vielä kaksi vuotta sitten Berlusconi ja Fini olivat läheisiä liittolaisia, ja he perustivat PDL:n yhdessä. Nyt Fini johtaa omaa FLI-puoluettaan, joka on ollut perustamisestaan lähtien napit vastakkain Berlusconin kanssa.

Berlusconin kannatus pohjamudissa

Fini kannattajineen on kiihdyttänyt hyökkäyksiään Berlusconia vastaan sitä mukaa, kun pääministerin suosio on vajonnut jatkuvien skandaalien myötä. Viimeisten mielipidemittausten mukaan Berlusconin kannatus on nyt alimmillaan kuin kertaakaan hänen valtaannousunsa jälkeen vuonna 2008.

Berlusconin ja Finin valtataistelu voi rajuimmillaan johtaa jopa ennenaikaisiin vaaleihin. Berlusconi on ilmoittanut, että hallituksen luottamuksesta äänestetään, kunhan ensi vuoden budjetti on hyväksytty. Hän on luvannut erota, jos hallitus ei saa luottamusta parlamentin kummassakin kamarissa.

Luottamusäänestyksen odotetaan toteutuvan joulukuun puoleenväliin mennessä. On myös mahdollista, että presidentti Giorgio Napolitano nimittää maahan väliaikaishallituksen, kuten kävi vuonna 1995 Berlusconin ensimmäisen hallituksen kaaduttua.

Asiantuntijat varoittavat, että jatkuva poliittinen kärhämöinti on jo vahingoittanut Italian mainetta sijoittajien silmissä. Uusiin talousongelmiin Italialla ei ole varaa, koska maa kuuluu jo EU:n velkaantuneimpiin.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat