Venäjällä keskeinen oppositiovaikuttaja ja Kremlin vallanpitäjien kriitikko Aleksei Navalnyi on jälleen tänään astumassa oikeuden eteen Moskovassa.
Navalnyi on epäiltynä sotaveteraanin kunnian loukkaamisesta.
Syyte liittyy Navalnyin Twitterissä julkaisemaan videoon, jossa hän otti kantaa toiseen, Venäjän hallinnon julkaisemaan videoon.
Tällä videolla esiintyi sotaveteraani, joka puolusti presidentti Vladimir Putinin valtakautta pidentävää perustuslain muutosta.
Videota kärkkäästi arvostellut Navalnyi kutsui siihen osallistuneita muun muassa "pettureiksi".
Latviassa toimiva, Venäjää seuraava Meduza-uutissivusto kertoi torstaina, että Navalnyin on määrä saapua paikalle oikeuteen. Kunnianloukkausjuttu tuli vireille viime vuoden kesäkuussa, sivusto kertoo.
Sen mukaan tuomio voi olla enintään kaksi vuotta vankeutta.
Aiemmin tällä viikolla Navalnyi tuomittiin eri oikeusjutussa runsaaksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan ehdollisen tuomionsa ehtojen rikkomisesta. Hänet otettiin kiinni heti, kun hän palasi Venäjälle Saksasta viime kuussa.
Lue myös: Navalnyin tukijat lupasivat mielenosoitusten jatkuvan
Borrell ja Lavrov tapaavat tänään
Navalnyi toipui Saksassa kuukausikaupalla myrkytyksestä, jonka kohteeksi hän joutui elokuussa. Oppositiovaikuttajan mukaan myrkytyksen takana on Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Venäjän viranomaiset ovat kiistäneet väitteen.
