Natura-verkon valmistelu voi jatkua

Uutta Natura-kuulemista ei ole apulaisoikeuskanslerin mukaan tarpeen järjestää. Natura 2000 -ohjelman valmistelu voidaan apulaisoikeuskansleri Jukka Pasasen mukaan saattaa loppuun huolimatta maataloustuottajien liittojen tekemästä kantelusta.

Pasasen päätös koskee kantelua, jossa 16 maataloustuottajien liittoa pyysi oikeuskanslerilta toimenpiteitä maanomistajien kuulemisen uudelleen järjestämiseksi.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kuitenkin päätöksessään huomiota ympäristöministeriön menettelyyn ohjelman valmistelussa. Hän on esittänyt ministeriölle näkökohtia, jotka liittyvät suojeltavien alueiden rajaamiseen sekä muun muassa luontotyyppien sijainnista ilmoittamiseen.

Pasasen mielestä tilanne ei maanomistajien kannalta ole tyydyttävä, jos maanomistajalle ei esimerkiksi ilmoiteta ehdolla olevien suojelukohteiden tai -lajien sijaintia.

Apulaisoikeuskanslerin lausumat eivät oikeuskanslerinviraston tiedotteen mukaan merkitse sitä, että asiassa olisi perusteita kuulla uudelleen maanomistajia. Apulaisoikeuskansleri ei pidä myöskään tarpeellisena lähteä muuttamaan luonnonsuojelulakia, kuten kantelussa esitettiin.

Ympäristöministeriön tarkistetusta Natura-esityksestä on pyydetty jatkomuistutuksia, jotka on jätettävä tämän viikon loppuun mennessä. Maataloustuottajien Keskusliitto MTK on vaatinut Natura-valmistelun keskeyttämistä yksityismaiden osalta. Ministeriön ensimmäisestä ehdotuksesta jätettiin viime keväänä liki 14000 muistutusta.

Lue myös:

    Uusimmat