Natura-alueita supistetaan

Ehdotusta Suomen Natura 2000-ohjelmaksi on ministerityöryhmän käsittelyssä supistettu. Kokonaispinta-ala on alkuperäisestä esityksestä pienentynyt 7,5 prosenttia ja 41 aluetta ehdotetaan jätettäviksi kokonaan pois. Tilalle on viime kevään ehdotukseen tullut viisi uutta aluetta. Yhteensä 748 aluetta pienennettäisiin, seitsemää laajennettaisiin.

Muutamasta alueesta keskustellaan vielä työryhmässä, mutta tarkistetussa ehdotuksessa on mukana nyt 1 446 aluetta. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli ehdotusta ja valmistelutilannetta tiistaina. Valiokunta keskittyi ohjelman taloudellisiin vaikutuksiin. Kustannukset on tarkoitus rajata 190 miljoonaan markkaan tulevina vuosina.

Kun ministerityöryhmä päättää työnsä, lähetetään vastineet kaikille noin 14 000 maanomistajalle ja lausunnonantajalle, jotka ovat tehneet Natura-esityksestä muistutuksen. Muistuttajat voivat vastata vastineisiin kolmen viikon sisällä ja tehdä huomautuksia, jotka käsitellään ministerityöryhmässä.

EU-komissio on antanut Suomelle ja seitsemälle muulle EU-maalle perustellun lausunnon, koska Natura-ohjelmaa ei saatu aikataulussa valmiiksi. Komissio voi vetää Suomen ja muut EY-tuomioistuimeen.

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä varoitti maanantaina, että ohjelmasta on syntymässä valtava valitussuma, ja varoitti hallitusta tekemästä päätöstä Natura-verkostosta nykyvalmistelun pohjalta.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat