Nasakin vaikeuksissa Harvey-myrskyn takia – avaruusasemaa ohjattiin poikkeusjärjestelyin

Hirmumyrsky Harvey on aiheuttanut kymmeniä kuolemia, mittavia vahinkoja ja massiivisia tulvia Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa, etenkin Texasissa. Pahimmillaan myrskyn vaikutukset olisivat voineet näkyä avaruudessa asti.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasan miehitettyjen avaruuslentojen keskuksessa Texasin Houstonissa jouduttiin myrskyn lähestyessä pohtimaan ankarasti sitä, miten myrskyyn tulisi varautua, kertoo yhdysvaltalainen teknologiauutissivusto The Verge

Nasan Johnson Space Centerin lennonjohto on nimittäin vastuussa Kansainvälisen avaruusaseman eli ISS:n ohjaamisesta.

Joka kuukausi keskuksesta lähetetään noin 50 000 komentoa avaruusasemalle. Niillä muun muassa korjaillaan miehitetyn avaruusaseman lentorataa ja tehdään väistöliikkeitä avaruusasemaa uhkaavan avaruusromun tieltä, The Verge kertoo. 

Koska komentoja ei voi turvallisuussyistä lähettää etänä, ja myrskyn odotettiin iskevän myös Alabamassa sijaitsevaan varakomentokeskukseen, Houstonissa jouduttiin varautumaan lähestyvään myrskyyn erikoisjärjestelyin.

– Et halua joutua tilanteeseen, jossa (komentokeskuksessa) on vain yksi lennonjohtaja, joka ei voi poistua paikalta, kun tuuraaja puuttuu, Nasan lennonjohdon päällikkö Zebulon Scoville kuvaili tilannetta The Vergelle. 

Hirviömäisiä reppuja ja retkisänkyjä

Scoville kertoo haastattelussa, että komentokeskuksen työntekijöitä pyydettiin saapumaan työpaikalle hyvissä ajoin ja varmistamaan, että he pääsevät paikalle ja sieltä pois turvallisesti. Moni saapuikin Zebulonin mukaan työpaikalleen "suurten ja hirviömäisten" reppujen kanssa.

Komentokeskukseen kannettiin retkisänkyjä, ja yksi rakennuksen huoneista muutettiin työntekijöiden lepoalueeksi. Lennonjohtajien työvuoroja venytettiin ja osa työskenteli kellon ympäri, The Verge kertoo. Koska tulvat katkoivat teitä, kaikkien täytyi viettää komentokeskuksessa ainakin pari yötä.

Harvey on vaatinut ainakin 33 kuolonuhria ja pelkästään Houstonissa myrskyn jäljiltä on pelastettu tuhansia ihmisiä. Laajoja alueita on veden vallassa ja myrskyvahinkojen on arvioitu liikkuvan kymmenissä miljardeissa. 

Kansainväliselle avaruusasemalle ongelmat eivät ole kuitenkaan yltäneet, The Verge kertoo. 

– Avaruusalusten operoinnin suhteen kaikki on sujunut tavattoman sujuvasti, Scoville kommentoi teknologiasivustolle.

Nasan Houstonin komentokeskuksessa erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä syyskuun 5. päivään asti. 

– Emme lennä avaruusasemaa vain kun kaikki sujuu helposti, vaan myös silloin kun se on hankalaa, Scoville summaa.

Lue myös:

    Uusimmat