Nämä huolet vaivaavat isovanhempia

Isovanhemmuus ei ole aina vain pullantuoksua. Itse asiassa kaikki eivät edes halua sen olevan sitä. Grandparents.com esittelee huolet, jotka monesti vaivaavat isovanhempien mieltä.

En tunne itseäni isovanhemmaksi

Monet yhdistävät isovanhemmuuden myöhäiseen ikään – ehkä omat isovanhemmat ovat aikoinaan olleet hyvin vanhoja tai sitten vain vaikuttaneet sellaisilta omissa lapsen silmissä. Kuitenkin Yhdysvalloissa isovanhemmaksi tullaan itse asiassa keskimäärin vain 47 vuoden iässä.

Isovanhemmat ovat myös nykyään aika erilaisia ja nuorekkaampia kuin isovanhemmat puoli vuosisataa sitten. Kenenkään ei tarvitse mukautua niihin pullantuoksuisiin mielikuviin, joita omassa päässä ehkä liikkuu. Jos ei halua, että lapsenlapset kutsuvat mummoksi, itselleen voi valita jonkin toisen nimen tarkoitusta varten.

Toisaalta jos vaikka leipominen ja perinteinen isoäidin rooli tuntuu omalta, sitä ei tarvitse häpeillä. Tärkeintä on, että tuntee olonsa mukavaksi.

En halua, että isovanhemmuus rajoittaa elämääni

Isovanhempien saatetaan odottaa ottavan tiiviisti osaa lastenlastensa elämään. Jos he asuvat lähellä nuorta perhettä, läsnäoloa koulun tapahtumissa ja urheilukisoissa ehkä toivotaan. Joillekin isovanhemmille osallistuminen on itsestäänselvyys – toisista tuntuu, että oma elämä häiriintyy. Jälkimmäisessä tapauksessa tarvitaan kommunikaatiota ja kompromisseja. Kannattaa rehellisesti ja avoimesti kertoa lastenlastensa vanhemmille, mitä on valmis tekemään ja minkälaista sitoumuksia pitää liian rajoittavina.

Inhoan sitä, kuinka paljon olen huolissani lapsenlapsistani

Isovanhemmat ovat mestarimurehtijoita. Vaikka lapsenlapsi tavallaan on taas yksi uusi asia, josta huolehtia, murehdittavien listan pidentyminen ei välttämättä ole huono asia. Kun ympärillä on melskettä, ei ehkä keskity liiaksi vain yhteen henkilöön – oli se sitten lapsi, lapsenlapsi tai puoliso.

Mitä nopeammin ymmärtää, ettei lasten tai lastenlasten elämää voi kontrolloida, sitä nopeammin keskinäisistä suhteista pystyy nauttimaan ja löytää iloa. Jos jotain pahaa on tapahtuakseen, se tapahtuu etukäteismurehtimisesta huolimatta.

Lapsenlapseni ovat taloudellinen taakka

Isovanhempi ei ole velvoitettu täyttämään lapsenlapsensa kaikkia mielihaluja. On erotettava halut ja tarpeet: ihmissuhteesta tulee rikkaampi ja tyydyttävämpi, jos se ei perustu materiaalisiin asioihin. Isovanhemman ei siis pidä lahjoituksillaan mahdollistaa nuoren perheen elämistä yli varojensa. Toisaalta todellisen tarpeen ollessa kyseessä isovanhemmat voivat silloin tällöin tukea lapsiaan ja lapsenlapsiaan taloudellisesti.

Minua huolestuttaa, että menetän yhteyden lapsenlapsiini

Voivatko lapset estää isovanhempaa tapaamasta lapsenlapsiaan? Kyllä, ja näin tapahtuukin. Tämän takia kannattaa aina välttää konflikteja lasten vanhempien kanssa. Valitse tarkkaan, mitkä asiat ovat riitelemisen arvoisia, ja vältä kritisoimasta omien lastesi tapaa toimia vanhempina. Väkivallan tai laiminlyönnin ollessa kyseessä lapsenlapsia täytyy tietysti suojella.

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten panosta tarpeeksi lapsenlapsiini

Jos tekee niin paljon kuin omalla ajallaan ja voimavaroillaan pystyy, on turha tuntea syyllisyyttä. Lastenlasten pääasiallisia hoitajia ovat heidän omat vanhempansa. Suhteen isovanhempiin pitäisi rikastuttaa molempien osapuolien elämää, ei olla lapsenlapsen tärkein ihmissuhde. Yhteisiin hetkiin kannattaa suhtautua iloisena, molemminpuolisena bonuksena.

En osannut odottaa, että isovanhemmuudessa olisi ongelmia

Kaikki tietävät, että vanhemmuus tuo mukanaan niin iloja kuin suruja. Miksi isovanhemmuus olisi jotenkin erilaista? Ei ole kovin realistista ajatella, että isovanhempien aika lasten kanssa on täynnä pelkkää rakkautta ja hemmottelua – joskus heidänkin täytyy hyssytellä koliikkista vauvaa ja sietää raivokohtauksia. Kun nauttii hyvistä hetkistä, selviytyy pahoistakin. Isovanhemmiksi tulevia ystäviäkin kannattaa varoittaa: se on mahtava kokemus, mutta ei pelkkää huvia.

Lähde: Grandparents.com

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat