Näkökulma: Mörkö-huumasta pimeyteen – Jokerien ympärillä velloo paradoksi

Jokerien suurten odotusten KHL-kausi käynnistyi vaisuissa tunnelmissa. MTV Urheilun Tuomas Hämäläinen pohtii huolestuttavaa tilaa helsinkiläisseuran ympärillä.

Uusia suomalaisia tähtinimiä, kultaleijonia, myyttiseen asemaan noussut "Mörkö-Marko" Anttila ja omistaja Jari Kurrin mestaruustavoitepuheet "yhdellä kaikkien aikojen jokerijoukkueista". Pöhinän Jokerien ympärillä voisi kuvitella olevan nousussa. Kauden avausotteluun viime kevään KHL-finalistia Avangard Omskia vastaan olisi pitkän odotuksen jälkeen syitä odottaa kiitettävästi yleisöä.

Yleistunnelma Hartwall Arenalla jäi Jokerien 1–3-tappiossa laimeaksi. Yleisöstä irtosi mainittavasti desibelejä vain isäntien viime minuuttien maalin jälkeen ja juuri ennen ottelua, kun jäällä palkittiin Jokerien keväisiä maailmanmestareita.

Populaa olisi mahtunut katsomoon rutkasti enemmän. Vaikka kyseessä oli kauden avaus, yleisömääräksi tilastoitiin vain 9 089 ihmistä – jopa vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan kiinalaista Kunlunia vastaan, jolloin startti Hartwall Arenalla keräsi 9 213 katsojaa. Tuolloin jopa Jokerien hyökkääjä Jesse Joensuu hämmästeli yleisökatoa, ja lopulta sesonki keräsi Jokerien KHL-taipaleen selvästi pienimmän katsojakeskiarvon Hartwall Arenalla: 9 036 silmäparia.

Nyt kasassa on viime kautta kotimaisempi runko, jonka pitäisi tuntua läheisemmältä ja herättää yleisölle tuttujen tähtien kautta enemmän mielikuvia. Yleisön vähyys kauden lähtölaukauksessa herättikin myös kummastusta Hartwall Arenan lehtereillä.

Vaikka kyse on yksittäisestä ottelusta, Jokerien leirissä tuskin voidaan kiistää huolta viime kausien laskevan yleisötrendin jälkeen.

Pelaajat ja ottelutapahtuma kunnossa, mutta...

Jokerit pelasi viime kaudellakin lukuisina iltoina laadukasta, pelinopeaa ja voittavaakin jääkiekkoa. Myös ottelutapahtuman viihtyisyyteen on ansiokkaasti panostettu. Näistä asioista mikään ei jää kiinni.

KHL-lätkään on kuitenkin ehditty Suomessa paljolti jo tottua ja uutuudenviehätys on kaikonnut. Urheilu on vastakkainasettelua – suuremman yleisön on vaikea syttyä KHL-lätkälle, kun valtaosa itäisistä joukkueista herättää yhtä paljon tuntemuksia kuin kulahtanut muovipussi.

Jokerien markkinointiosaston tehtävä ei ole kadehdittava. Mörkö-Marko on Jokereillekin iso juttu, josta kassakone on varmasti jo osaltaan kiittänyt, mutta Mörkö-huumasta on siirrytty suomalaisessa jääkiekossa jo syksyiseen perusarkeen. Saadaanko Jokerien peleihin jatkossakaan myytyä määräänsä enempää lippuja hänellä tai muilla suomalaisstaroilla ja -maailmanmestareilla?

Tätä seuraa kysymys siitä, miten Jokerit saa yhtäkkiä myytyä KHL-jääkiekon houkuttelevana tuotteena.

Jokerien ympärillä on paradoksi. Jokerit herättää keskustelua ja sitä on nykypelaajistollaan perusteltua pitää aiempaa kiinnostavampana seurana, mutta katsomoon tätä on nykyisessä sarjassa hankala siirtää. KHL:ssä ei ole suomalaisittain hohtoa, ja sitä siihen on vaikea taikoa.

Lue myös:

    Uusimmat