Stanley Cup -veskari Antti Niemeä sapetti KHL-debyytissä – "Vähän nihkeitä tuollaiset"

Maalivahti Antti Niemi joutui antautumaan KHL-debyytissään Jokerien paidassa kahdesti, kun Avangard Omsk juhli lopulta 3–1-vierasvoittoa. Niemeä illan kulku sapetti.

Aleksei Potapov siirsi vieraat johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen ohjattuaan kiekon maalin kulmalta suomalaispuolustaja Ville Pokan esityöstä verkkoon. Toisellakin kertaa Niemen ohitti ohjuri, kun  roikkukiekko painui kolmannessa erässä häkkiin. Osuma kirjattiin Cody Fransonille.

– Lopputulos harmittaa tietenkin. Vähän nihkeitä tuollaiset maalit, 15 torjuntaa ottelussa napannut Niemi sanoi.

Omskin kolmas osuma merkattiin pelin viime sekunneilla Pavel Dedunoville, kun Jokerit oli hakenut tasoitusta 1–2-tappioasemassa ilman maalivahtia.

– Ei ihan hirveästi ollut hommia. On aina vähän nihkeää, kun päästää ensimmäisen kiekon maaliin. Pitää sen kanssa pelata. Se ottaa aina hurmosta pois, Niemi tuumi.

Jokerivahti koki kuitenkin pääseensä taistoon vielä kelvollisesti mukaan.

– Tuli ihan hyviä torjuntojakin. Ihan ok.

Muutoksia maalivahtipelaamiseen

11 kautta NHL:ssä pelannut ja Stanley Cupin vuonna 2010 voittanut Niemi avasi pitkästä aikaa sesonkinsa Suomessa, uudenlaisen haasteen äärellä. Edellisen kerran hän oli tahkonnut kotimaisia pelejä työsulkukaudella 2012-13 Pelicansissa.

– Oli hyvä fiilis, odottavakin. Huippukiekkoa Helsingissä, Niemi kiteytti ajatuksensa.

Niemen on täytynyt mukauttaa peliään edellisistä kapeiden kaukaloiden vuosista leveän eurooppalaisaskin peliin.

– Pitäisi pystyä aina aika nopeasti muuttamaan siihen, eikä siinä mitään isoja asioita oikein ole. Kiekko tulee jostain laidasta ja kestää vähän kauemmin, kun tulee maalille. Pelaajilla on vähän enemmän aikaa mennä poikittain. Pitää olla tarkkana, että pystyy pitämään kulmat, ettei kadota mitään. Sellaisia asioita, mitä aamujäillä pitäisi pystyä ajamaan sisään ja se olisi sillä hyvä.

Niemen peliin on muutoinkin haettu Jokereissa Markus Kettererin maalivahtivalmennuksessa viime kausista poikkeavia juonteita.

– Aina on tosi siistiä, kun tulee eri maalivahtivalmentajia. Kaikilla on eri juttuja ja kokemuksia eri maalivahdeista, omia teemoja, joista tykkää. "Makella" on paljon hyviä juttuja. Yritetään tulla pois alueelta ja saada flow'ta peliin – sellaista, mitä itselläni on joskus ollut. Parina viimeisenä vuonna on mennyt siihen, että ollaan paikallaan aika paljon.

"Tulee olemaan uusi asia"

Tiistaisen vastustajan Omskin otteissa näkyy monia KHL-joukkueitta pohjoisamerikkalaisempaa suoraviivaista nuottia, vaikka perustana on kurinalainen puolustaminen. Niemi odottaa jatkossa toisenlaisiakin haasteita.

– Tulee olemaan uusi asia, kun isossa kaukalossa on tilaa jättää ja siirtää sivulle. Päästään jo lähelle, muttei lauotakaan, vaan haetaan vielä. Sitä varmaan jotkut joukkueet tulevat harrastamaan. Siitä on puhuttu, niin tietää, missä äijät aina ovat ja on aina valmiina siihen, ettei pelaa kiekkoa niin paljon.

Omat mausteensa Jokerien maalivahtipalettiin lyö Niemen haastava latvialaisveskari Janis Kalnins, joka kantoi vastuuta helsinkiläisten tolppien välissä edellisellä kaudella.

– Janis näyttää hyvältä treeneissä ja on ollut peleissä tosi hyvä.

Niemi ei kuitenkaan halua suuremmin miettiä torjuntatehtävien mahdollista jakautumista.

– Yrittää ottaa kiekkoa kiinni, treenata ja maalivahtivalmentajan kanssa tehdä hommia. Pyritään olemaan valmiina ja mennään sitä kautta, vantaalaislähtöinen veräjänvartija summasi.

Lue myös:

    Uusimmat