Naissyytetyn karu tarina: Ei ystäviä - päivät kuluivat kotona netissä

Helsingin yliopisto valikoitui joukkomurhasuunnitelmien kohteeksi 24-vuotiaan naisen ehdotuksesta. - Siellä on paljon ihmisiä yhdessä paikassa. Nuoria ja menestyviä ihmisiä, jollainen minä en pysty ikinä olemaan. Miksi noilla piti olla oikeus sellaiseen, jos minulla ei ole?

Hänen mukaansa on väärin, että ihmisen annetaan syrjäytyä omaan asuntoonsa vangiksi.

Syytteet kiistänyttä 24-vuotiasta naista kuultiin iltapäivällä oikeussalissa. - Kun on ollut paha olo, olen ollut lähdössä mukaan, mutta se ei yleensä monia päiviä kestänyt. Siinä ei olisi mitään oikeita iskuja olisi kyennyt tekemään.

- Jos elämäni olisi tullut jollain tavalla kuntoon - olisi ollut opiskelupaikka tai ystäviä - olisin sanonut, etten ole tässä mukana.

- Olen pyrkinyt siihen, että sellaista löytyisi. Olen etsinyt ystäviä ja puhunut netissä siihen sävyyn, että jos en saa niitä, niin voi jollekin muullekin käydä huonosti.

Hirviömäistä käytöstä

Mikä sai sinut ajattelemaan joukkomurha-ajatuksia? Naisen avustaja kysyi.

- Koska muut ihmiset eivät ole osoittaneet mitään empatiaa minua kohtaan. Monet ovat käyttäytyneet hirviömäisesti ja pyrkineet vahingoittamaan minua.

Hän kertoi opiskelleensa sosiologiaa 2009 Joensuun yliopistossa, mutta se jäi kesken, koska hän ei saanut sieltä yhtään ystävää.

- Yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden olettaisi olevan avomielisempia ja suvaitsevaisempia kuin muut, miksi he käyttäytyvät niin, että osoittelevat ja sanovat menköön mihin hyvänsä.

Tämä oli yksi syy sille, että Helsingin yliopisto valikoitui suunnitelmissa kohteeksi.

Nainen oli vaihtanut tai ainakin halunnut korjata sukupuoltaan äskettäin ja tämäkin synnytti kaunaa. Esitutkinta-aineiston mukaan nainen halusi kostaa häntä sortaneille. Tähän joukkoon kuului henkilöitä, jotka eivät hyväksyneet transsukupuolisuutta.

Hän kertoi oikeudessa selvittäneensä yliopiston wlan-verkkoa, koska olisi käynyt iskujen alkamisen jälkeen laittamassa viestin transseksualien puuteri-keskustelupalstalle, että tämä on teidän kontollanne.

Miksi viisikymmentä piti tappaa? 

- 21 ihmistä oli tehnyt minulle pahaa ja neljä tuli tietynlaisella kertoimella ryhmästä. 25 lisää tuli siitä, että tiedän millaista helvettiä joidenkin ihmisten elämä on. Silloin muiden sorrettujen ei olisi tarvinnut tappaa, kun he tietäisivät jonkun tehneen sen heidän puolestaan.

Olemattomat sosiaaliset suhteet

Nainen kertoi viettävänsä päivät syömällä, nukkumalla, netissä ja televisiossa. Töissä hän ei ole ollut.

- Sosiaaliset suhteeni ovat täysin olemattomat. Jotain näkymiä on ollut, että voisin saada ystäviä, mutta niistä ei ole tullut yhtään mitään.

- En liiku kodin ulkopuolella, jos ei ole pakko. Ahdistaa. Saan paniikkikohtauksia.

Ahdistuskohtaukset estivät lähdön opiskelupaikan pääsykokeisiin.

- Hyvin monen psykologin kanssa olen käynyt keskusteluja. 2013 alussa sain tukihenkilön, joka auttoi minua monissa asioissa ruokakaupassa käymisestä lähtien.

Naisen mukaan hän kävi sähköpostikeskusteluja, koska ei ollut ketään muutakaan. - Ei voinut sanoa kenellekään muulle suoraan miltä elämä tuntuu.

- Suhde [kanssasyytettyyn] oli erittäin tärkeä.

Hankki tietoa ja välineitä

Kemistin välineet nainen oli hankkinut keväällä 2012. Hän kertoi opiskelleensa kemiaa viimeksi lukiossa.

Nainen oli hankkinut arseenimineraalia, josta oli tarkoitus tehdä myrkkykaasua. - En ollut suunnitellut sitä miten tai missä sen tekisin.

Hän kertoi keränneensä tietoa lähinnä Wikipediasta.

Nainen ja mies suunnittelivat tekoja sähköpostiviesteissä vuoden ennen tapaamista tammikuussa 2014.

- Joimme alkoholia ja puhuimme.

Kaksikko kävi yliopistolla 17. tammikuuta?

- Kävelimme vaan siellä. Emme keskustelleet. Olimme siellä jonkun viisi minuuttia.

- En pitänyt suunnitelmia realistisina. Esimerkiksi matkustaminen asekaupalta yliopistolle reput täynnä aseita ja kemikaaleja, olisi herättänyt epäilyksiä taksissa, nainen kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat