Tatuoija kertoo: Näin syntyy uusi nänni rintasyövän sairastaneelle

Rintasyövän viimeinen piste 6:29
Katso myös video: Tarja,55, kertoo Mamillatatuointi: Rintasyövän viimeinen piste -minidokumentissa rintasyövästään ja nännitatuoinnin merkityksestä kaiken kokemansa jälkeen.

Inkku Escobar on Suomen tatuointikentällä edelläkävijä: hän tekee hoidollisia tatuointeja, joiden tarkoitus on eheyttää kehonkuvaa ja peittää "virheitä" esimerkiksi isojen leikkausten jälkeen. Escobarin lisäksi Suomesta löytyy vain yksi hoidollisia tatuointeja tekevä yrittäjä.

Inkku Escobar on työskennellyt tatuoijana 17 vuoden ajan. Reilut viisi vuotta sitten hän löysi uudenlaisen merkityksen ja tarkoituksen taidoilleen.

– Suvussani esiintyy rintasyöpää. Äitini ja siskoni ovat hoitoalalla töissä ja näiden asioiden innoittamana kasvoi halu auttaa näitä naisia ja laajensin toimintaani tatuoinneista hoidollisiin tatuointeihin.

Mamillatatuoinnilla tarkoitetaan tatuoitua nänniä ja nännipihaa, joka tehdään rintasyövän sairastaneille uuteen rintaan tai rintoihin.

Muita hoidollisia tatuointeja ovat arpien peittotatuoinnit, joita voidaan tehdä esimerkiksi leikkausarville tai viiltelyarville.

Olin hirmu otettu ja innoissani, että minuun luotettiin niin paljon, että annettiin kunnia toteuttaa näin henkilökohtainen kuva. Olin tehnyt uraa realististen tatuointien tekijänä jo vuosia, joten mamillan vaatima tekniikka oli hallussa.

Mamillatatuointi on realistinen kuva iholla nännistä ja nännipihasta.

Näin uusi rinta saa "kirsikan kakun päälle"

Mamillatatuointi on rintasyövän sairastaneelle eräänlainen päätöspiste sairauden ja uuden rinnan kanssa, sillä kaikki syöpään liittyvät hoidolliset toimenpiteet täytyy olla käytynä läpi ennen kuin tatuointia voidaan tehdä.

Asiakas on kulkenut jo pitkän taipaleen luokseni tullessaan: monta vuotta operaatioita ja hoitoja. Minä teen vain kirsikan kakun päälle, viimeisen silauksen.

Katso myös yllä oleva video

Mamillatatuointi: Rintasyövän viimeinen piste minidokumentissa Tarja, 55, kertoo, mitä uusi nännitatuointi merkitsee hänelle sairauden jälkeen ja millaisen matkan hän on syövän kassan kulkenut. 

Ennen tatuoimista vuorossa on konsultaatio, jossa Escobar käy asiakkaan kanssa läpi, onko häneltä poistettu yksi rinta vai molemmat ja onko uusi rinta rakennettu vatsat tai selän siirrännäisestä vai onko kyseessä implantti.

Se vaikuttaa rinnan muotoon. Kun konsultaatio on tehty, varataan käsittelyaika. Suosittelen aina varaamaan kaksi käsittelyaikaa suoraan, sillä ihon annetaan välissä parantua ja katsotaan sitten vielä nännin värisävyt kuntoon toisella käsittelykerralla.

Vastaanotolla Escobar aloittaa tatuoinnin teon valokuvaamalla ensin asiakkaan rintakehän. Sitten hän hahmottelee nännin ja nännipihan mallin digitaalisesti piirtäen.

Seuraavaksi hän piirtää nännin ja nännipihan hahmotelman asiakkaan rekonstruktiorintaan. 

Sitten hän mittaa tatuoinnin paikkaa, sekä mittanauhaa että silmiään käyttäen suhteessa toiseen rintaan ja nänniin.

Symmetria on hirmu tärkeää, että saa hyvän näköisen kokonaislopputuloksen. Nännien tulisi olla suurin piirtein samoilla kohdilla toisiinsa nähden. Aina se ei ole mahdollista, sillä leikattu rinta on usein pienempi tai ylempänä kuin niin sanottu luomurinta. 

Jos rinnoissa on kokoeroa tai ne ovat eri kohdilla suhteessa toisiinsa, on katsottava, laitetaanko mamillatatuointi samaan linjaan toisen nännin kanssa vai hieman eri kohtaan, jotta operoitu rinta näyttää samalta kuin toinen.

Lopullisen päätöksen nännin sijainnista tekee aina asiakas itse. 

Kun mamillatatuoinnin sijainti on katsottu sopivaksi, etsii Escobar tatuointiväreistä juuri ne oikeat sävyt suhteessa asiakkaan ihonväriin ja toisen nännin väriin.

Jos molemmat rinnat on poistettu, etsinään mieluisat nännit valokuvia selailemalla ja värit poimitaan sitten asiakkaan ihoa tutkimalla. Sävyjä etsitään rinnasta, rintalastasta ja mahdollisesti käsivarsista.

Ihmisellä on monia eri värisävyjä eri puolilla kehossa ja niistä lähden poimimaan ja yhdistelemään sävyjä toisiinsa ja rakentamaan sitä nännin ja areolan aluetta.

Escobar kertoo, että joillain ihmisillä ihosta löytyy selvästi enemmän punapigmenttiä, joillakin iho taas taittaa hieman oliivin vihertävään väriin. 

Hirveän monen suomalaisen iho on jopa vähän harmahtava. Esimerkiksi arpihäivytyksiin näitä värisävyjä etsitään huomattavasti tarkemmin kuin mamillatatuointiin, kun yritetään löytää juuri se oikea ihon sävy.

Nännien sävyt ovat yleensä punaisempia tai ruskeampia kuin muun ihon sävyt, kertoo Escobar.

Ne ovat syvempiä ja siksi helpompi löytää. Jos asiakas on hyvin vaalea, en lähde tekemään hänelle hirveän punaista tai tummaa nänniä ja areolaa, vaan aloitan vaaleasta ja tummentelemalla sieltä löytyy sitten se oikea värisävy.

Kun oikeat värisävyt on laitettu "paletille", on aika tehdä ensimmäiset vedot tatuointikoneella ihoon.

Ensimmäisten "sivellysten" jälkeen iholle alkaa jo selvästi hahmottua nännin muoto. 

Mitä pidemmälle mamillatatuointi etenee, sitä enemmän Escobar myös sekoittaa valitsemansa väripaletin värejä toisiinsa.

Tämä on vähän tällaista vesivärileikkiä tämä värien sekoittelu, Escobar kuvailee.

Kun iho alkaa punoittamaan ja verestämään, on sen väri yleensä voimakkaampi kuin mamillatatuointiin käyttämäni sävyt. Silloin tatuointia joutuu tekemään aika lailla sokkona. 

Muissa tatuoinneissa eteneminen on helpompaa, sillä värit ovat usein voimakkaita eli mustaa ja punaista. Niistä näkee heti, millaiseksi tatuointi ihon pinnalla muodostuu, kun taas mamilla rakennetaan värittämällä. 

Escobar kertoo, että vuosien kokemuksen myötä myös haaleampien sävyjen, kuten beigen ja ruskean käyttäytymistä iholla on oppinut lukemaan.

Noin puoli tuntia aloituksesta asiakkaan rintaan on piirtynyt selvä nänni ja nännipiha.

Ihon annetaan parantua noin kuutisen viikkoa, jonka jälkeen toisella käsittelykerralla Escobar katsoo, miten värit ovat asettuneet iholle.

Toisella käsittelykerralla mamillatatuointia voi vielä tummentaa tai vaalentaa. Käytäntöni on se, että teen mieluummin ensin vaaleampaa, koska aina on helpompi tummentaa kuin vaalentaa.

Värisävyä on myös mahdollista vielä vaihtaa toisen käsittelykerran aikana, jos nännistä ja arealasta tuli esimerkiksi liian punainen tai keltainen. Tarvittaessa käsittelyjä tehdään vielä lisää.

Pieni ja tuntematon ala, jota konservatiivisuus haastaa

Suomessa toimii tällä hetkellä vain kaksi hoidollisten tatuointien tekijää. 

Escobar perusti palveluja tarjoavan mamilla.fi-yrityksensä Kuopioon viisi vuotta sitten. Toinen palveluntarjoaja löytyy Tampereelta.

Tämän vuoksi moni rintasyövän läpi käynyt matkustaa edelleen ulkomaille hakemaan mamillatatuointia.

Toiminnan markkinointi etenkin sosiaalisessa mediassa on haastavaa, sillä jos tekee julkaisun, jossa näkyy naisen rinnat, Instagram poistaa sen heti ja blokkaa tilin, koska minun katsotaan levittävän asiatonta sisältöä.

Escobarin mukaan olisi tärkeää, että terveydelliset hoidot saisivat näkyvyyttä, eikä asiaa piiloteltaisi. 

Onhan se aika hullunkurinen asia, että miesten ja naisten nännit erotellaan niin isossa mittakaavassa, että se on ihan ok näyttää kuvissa paidatonta miestä, mutta jos kyseessä on nainen, ajatellaan se heti jotenkin seksuaaliseksi asiaksi.

Naisen rinnat on tarkoitettu ruokkimaan lasta. Rintasyövän läpikäyneiden olisi tärkeä nähdä, millaisia vaihtoehtoja tatuoinnit heille ja uudelle keholle antavat. 

Tatuointituolissa kerrataan usein käyty syöpämatka

Alan haasteista huolimatta Escobarin tatuointituoliin on istahtanut jo useita syövän sairastaneita. 

Tatuoinnin teon äärellä on itketty monet itkut ja naurettu monet naurut. Usein asiakas käy läpi tuolissa koko syöpämatkansa eri vaiheet.

Luokseni tulleet naiset ovat kaikki hirmu rohkeita. He ovat käyneet läpi valtavan matkan, rohkaistuneet, voimistuneet ja voimaantuneet, kertoo Escobar hymyillen.

Lue myös:

    Uusimmat