Useat urheilijat pyörittävät bisneksiään menestyksekkäästi urheilu-uran ohella.
Tähän mennessä Suomen ainoan mitalin Vancouverin olympialaisissa tuonut lumilautailija Peetu Piiroinen perusti omaa nimeään kantavan osakeyhtiön vuonna 2008. Yhtiön liikevaihto kyseisenä vuonna oli 143 418 euroa, josta voittoa verojen jälkeen jäi peräti 97 353 euroa. Yhtiön toimialaksi kaupparekisteriin on merkitty muun muassa lumilautaelokuvien kuvaus, tuottaminen ja levitys.
Yksi parhaiten menestyneimpiä urheilijoita näyttää bisnesmaailmassa olevan alppihiihtäjä Tanja Poutiainen. Poutiaisen Alppituulia Oy:n liikevaihto oli tuoreimman tilinpäätöksen mukaan peräti 1,1 miljoonaa euroa. Voittoa kertyi erittäin mukavasti, reilusti yli 400 000 euroa.
Jääkiekkoilijoilla useita yrityksiä

SM-liigajoukkue KalPan omistaja ja seuran pelaaja Sami Kapanen on myös KalPa Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Yhtiön liikevaihto oli huhtikuussa 2009 päättyneellä tilikaudella reilut 5,6 miljoonaa euroa, josta voittoa verojen jälkeen jäi 122 000 euroa.
Kapanen on vaimonsa Petran kanssa mukana myös Kalpa Invest Oy:ssä. Yhtiö harjoittaa muun muassa kiinteistöbisnestä. Maaliskuussa 2009 päättyneellä tilikaudella yhtiö teki 434 euroa tappiota liikevaihdon ollessa 138 000 euroa.




