Näin raskaus voi muuttaa naisen aivoja

Kuvannustutkimus paljasti, että raskaus saattaa muuttaa aivoja ainakin vuosiksi.

Raskaus muuttaa aivoja mahdollisesti pysyvillä tavoilla. Nature Neuroscience -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan raskausajan aiheuttamat muutokset aivoissa voivat kestää pitkään, ainakin vuosia, kertoo National Geographic.

Tutkimuksessa kuvattiin yhden naisen aivoja 26 kertaa ennen raskautta, sen aikana ja jälkeen. Koehenkilö oli 38-vuotias, ja lapsi oli saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla. Raskauteen liittyviä komplikaatioita äidillä ei ollut.

Aivojen kutistumista tapahtuu muutenkin. Vaikka pienen lapsen äiti saattaa käyttää väsyneestä olotilastaan nimitystä "äitiaivot", on todennäköistä, että muutokset mukautuvat elämäntilanteeseen.

– Ehkä unohdat, missä avaimesi ovat, mutta olet paljon tarkkaavaisempi jälkeläisesi suhteen, tutkimusta tehnyt Pennsylvanian yliopiston aivotutkija Laura Pritschet sanoo.

Harmaa aine aivoissa väheni

Kuvannustutkimuksissa paljastui, että koehenkilön aivojen harmaa aines väheni yli neljällä prosentilla raskauden aikana, ja muutos havaittiin vielä tutkimuksen loppuvaiheessa kaksi vuotta synnytyksen jälkeen. Ainesta katosi tasaisesti raskauden alusta asti, ja väheneminen tasaantui synnytyksen aikaan. Muutos kuitenkin säilyi vuosia.

Raskausaikaista kutistumista tapahtui 80 prosentissa aivoalueista. On epäselvää, millaisia vaikutuksia tällä voisi olla.

Aivojen valkea aines sen sijaan vahvistui raskauden aikana, mutta muutos oli huipussaan toisen raskauskolmanneksen aikana. Tämän jälkeen aines alkoi vähentyä, ja oli palannut lähes lähtötilanteeseen synnytyksen mennessä.

Katso myös: Vauvakuume hiipuu, yhä useammalla ei ole puolisoa. Juttu jatkuu videon alla.

Vauvakuume hiipuu entisestään – erot arvoissa voivat estää pariutumisen 11:02
Sopiva puoliso on tärkeä tekijä lasten hankinnassa, mutta ei kuitenkaan kaikki.

Tuloksia ei voi yleistää, jatkotutkimuksia jo tulossa

Koska tutkittavia henkilöitä oli vain yksi, tuloksia ei voi yleistää muihin ihmisiin. Tutkimustiimi suunnittelee nyt jatkotutkimuksia. Tutkimuksista voisi löytyä apua esimerkiksi äitien terveyden edistämiseen ja terveysongelmien ehkäisyyn.

Raskaudenaikaisia muutoksia naisissa on tutkittu verrattain vähän. Osasyy saattaa olla ylivarovaisuus: raskaana olevia ei oteta mukaan esimerkiksi kuvantamistutkimuksiin, koska niillä voisi olla nyt tai tulevaisuudessa jonkinlaisia sivuvaikutuksia raskauteen.

Katso myös: Sohvia arvosteltiin törkeästi raskauden aikana: "Ensimmäisen kysymyksen ei pitäisi olla 'mitä me tehdään tuolle sun painolle?'"

Sohvia arvosteltiin törkeästi raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen 5:51
Sohvi sai kuulla arvostelua lähestulkoon kaikesta, mitä teki tai jätti tekemättä raskauden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat