Sähköautoilun suosio kasvaa Suomessa jopa muuta Eurooppaa nopeammin, jos mukaan lasketaan myös ladattavat hybridit. Mutta mitkä asiat lisäävät sähköautojen suosiota? Maikkarin Uutisaamussa vierailivat torstaina Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio sekä Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Vaikka ladattavat hybridit ovatkin lyöneet Suomessa läpi toden teolla, ei pelkkien täyssähköautojen menekki ole meillä Kallion mukaan kuin Euroopan keskitasoa.
– Kun molemmat lasketaan yhteen, niin sitten se käppyrä nousee kolmen kärkeen, Kallio kertoo.
Suomen tieliikenteessä on 2,8 miljoonaa autoa, joista ladattavia on hieman runsaat 100 000. Tästä määrästä täyssähköautojen osuus on noin neljännes.
Lue myös: Miten tässä näin kävi? Edullisen sähköauton hinta pomppasi tonneilla, vaikka autoverokin poistettiin
Kasvun odotetaan kuitenkin olevan kovaa. Kallion mukaan ennusteissa uskotaan ladattavien autojen osuuden nappaavan tänä vuonna jo 40 prosentin markkinaosuuden kaikista ensirekisteröinneistä.
Mikäli autokannan kierto pysyy nykyisellä tasolla ja sähköautot lisääntyvät samaa tahtia kuin nyt, on Suomen teillä vielä vuonna 2030 Rissan mukaan noin kaksi miljoonaa polttomoottoriautoa.
– Vaikka ennustetaankin, että tuolloin jo kaksi kolmasosaa uusista myydyistä autoista on täyssähköautoja, niin autokannassa niitä on silloinkin vasta 15 prosenttia. Tänään ostettu uusi auto päätyy kierrätykseen vasta vuonna 2044 tällä vauhdilla, miten autokanta nyt kiertää, Kallio sanoo.