"Norjan sähköautoihmettä ei ole tehty kepillä, vaan porkkanalla" – autoalalla uskotaan, etteivät markkinat normalisoidu vielä vuosiin

Sähköautoilu yleistyy Suomessa hitaammin kuin muissa Pohjoismaissa – Viiden jälkeen perehtyi, miksi 9:49
Sähköautoilu yleistyy Suomessa muita Pohjoismaita hitaammin. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoi Viiden jälkeen -ohjelmalle, mistä se johtuu.

Autoala korostaa hankintatukien tärkeyttä sähköautojen kysynnän kasvattamisessa.

Esimerkiksi Renault Zoe -sähköauton hinta pomppasi vuodenvaihteessa useilla tuhansilla euroilla huolimatta viime vuonna poistetusta autoverosta. Myös autojen toimitusajat ovat venähtäneet niin merkillä kuin toisellakin.

Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo MTV Uutisille, että maailman taloustilanne aiheuttaa tällä hetkellä paineita koko autoteollisuuteen. Taustalla ei ole myöskään enää pelkkä puolijohdepula.

– Pulaa on sirujen lisäksi myös metalleista, muoveista ja muista erilaisista komponenteista, Kallio luettelee.

Kyse on hänen mukaansa koronasadon niittämisestä. Kun kysyntää on enemmän kuin tavaraa on tarjolla, aiheuttaa se väistämättä paineita myös täkäläisille markkinoille.

Vaihtohyvitykset kovemmassa nousussa kuin uusien autojen hinnat

Kuten aiemmasta artikkelistamme kävi ilmi, eivät autojen hinnat ole nousseet vielä laajamittaisesti, vaan ainakin vielä tällä hetkellä kyse on yksittäisten mallien kohdalla tehdystä hienosäädöstä.

– Toistaiseksi ei ole nähty uusissa autoissa hirveää hinnannousua, mutta aika näyttää.

Kallion mukaan autojen hintojen nousussa on kuluttajan kannalta se hyvä puoli, että silloin myös vaihtohyvitykset nousevat.

– Nyt vaihtoautojen hyvityshinnat ovat itse asiassa nousseet paljon enemmän kuin uusien autojen listahinnat, Kallio sanoo.

Siihen, onko globaali taloustilanne vaikuttanut enemmän sähkö- kuin polttomoottoriautoihin, on Kallion mukaan vaikea vastata, koska tilanne on valmistajienkin kesken niin erilainen.

Esimerkiksi Suomen Renault kertoi nostaneensa Zoe-sähköauton hintaa siksi, että auto oli pitkään ollut meillä erityisen edullinen. Sen sijaan esimerkiksi Volvon maahantuonnista kerrottiin MTV Uutisille, että sähköautojen hintoja ei ole haluttu nostaa korotuspaineista huolimatta, jotta niiden hinta saadaan pidettyä mahdollisimman kilpailukykyisenä.

Milloin tilanne normalisoituu?

Päästövaatimukset niin autovalmistajia kuin hallituksiakin kohtaan kiristyvät jatkuvasti, mikä jatkaa sähköautojen kysynnän lisääntymistä.

Kallio uskoo, että tilanne normalisoituu jollakin aikavälillä, mutta se ei tule tapahtumaan sormia napsauttamalla.

– Voi olla, että normaaliin saatavuuteen menee vuosia. Eikä tämä koske vain sähköautoja.

Akuutista ongelmasta päästäneen Kallion mukaan vielä tämän vuoden aikana.

– Emme tule pääsemään yhdessä yössä siihen tilanteeseen, että Hangon satamassa varastot pullistelisivat uusista sähköautoista tai että haluamansa auton saisi juuri haluamillaan spekseillä kahdessa kuukaudessa.

– Sekin päivä tulee eteen jossakin vaiheessa, mutta ei vielä muutamaan vuoteen.

Mikä on paras keino lisätä sähköautojen menekkiä?

Kallion mukaan sähköauton ostoon myönnettävät hankintatuet ovat ylivoimaisesti tehokkain tapa lisätä sähköautojen kysyntää. Mitä suurempi tuki, sitä enemmän sähköautoon siirtyminen houkuttaa.

– Vaikka hankintatuki on kallis ja tulee sitä kalliimmaksi mitä enemmän autoja ostetaan, on se tarjolla olevista keinoista paras.

Esimerkiksi sähköautojen tapauksessa valmistajat seuraavat Kallion mukaan hyvin tarkkaan eri maiden tukipolitiikkaa. Tarjontaa ohjataan sinne, missä on kysyntää.

– Sitten kun tuet ovat kohdallaan, kuten esimerkiksi Norjassa, niin kyllä niitä autoja sitten sinne riittää, Kallio sanoo.

– Ei Norjan sähköautoihmettä ole tehty kepillä, vaan porkkanalla, Kallio sanoo viitaten naapurimaamme täysin poikkeukselliseen sähköautotilanteeseen.

Ruotsissa sähköauton hankintatuki on 7 000 euroa. Kallio huomauttaa, ettei dieselautojen luvatussa maassa Saksassa ole saatu nykyistä sähköautoaaltoa käyntiin ilman tuntuvia tukia. Saksassa tuetaan sähköauton hankintaa tällä hetkellä peräti 9 000 eurolla.

Kallio toivoo porkkanaa käytettävän myös Suomessa.

– Tässä poliittisessa tilanteessa keppi ei ole oikea vaihtoehto. Se löisi poliittisten päättäjien näpeille aika pahasti, jos nyt lähdettäisiin nostamaan esimerkiksi polttoaineen hintaa.

Kallio muistuttaa, että kyse on loppujen lopuksi vain prioriteeteista kaikkien tahojen vaatiessa lisää rahaa.

– Mutta jos kaikki muut asiat menevät aina ilmastoasioiden edelle, voidaan niillä päästötavoitteilla pyyhkiä jossain vaiheessa sitä itseään, Kallio täräyttää.

Lue myös:

    Uusimmat