Auton polttoainelasku kuriin muutaman tonnin sijoituksella – valtiolta tuhannen euron tuki
Bensiiniautoja muutettiin viime vuonna kaasukäyttöisiksi edellisvuotta enemmän.
Bensiinin hinnankorotukset lisäävät intoa muuttaa henkilöauto kaasulla toimivaksi.
– Viime vuonna teimme muutostyön noin 30 autoon, joista suurin osa oli bensiinikäyttöisiä. Muutostyö maksaa laitteineen 3 500–4 000 euroa, johon saa valtiolta 1 000 euron suuruisen muutostuen, kertoo oululaisen Holstinmäen Autohuolto Oy:n yrittäjä Turo Somervalli.
Hintaan vaikuttaa muun muassa se, kuinka suuren kaasusäiliön haluat auton takakonttiin. Yleisin on 75 litran kokoinen säiliö, jossa on 12 kiloa kaasua 200 baarin paineessa. Sillä ajaa noin 300 kilometrin matkan.
– Koko Suomessa muuntotukea myönnettiin viime vuonna 168 autolle, kun edellisvuonna luku oli 123, kertoo erityisasiantuntija Pasi Kilpelä Traficomista.
Oulun seudulla kiinnostusta ovat lisänneet uudet kaasutankkausasemat, joita on Ruskon jätekeskuksen lisäksi Oulun Limingantullissa ja Kaakkurissa sekä 4-tien varressa Temmeksellä.
Auto pitää työn jälkeen muutoskatsastaa. Samassa yhteydessä Traficom tilittää muutostuen. Tukea on päätetty jatkaa vuoden alusta ainakin kahdella vuodella.
– Kaikilla ei ole varaa hankkia uutta ja kallista sähköautoa, vaan bensiiniautoja muutetaan kaasulla toimivaksi. Kaasulla liikuttaessa polttoainekustannus on noin euron litralta, Somervalli kertoo.
Hän esittelee huoltokäynnillä olevaa Aune Hinkulan vuosimallin 2010 Skoda Octaviaa, johon muutostyö tehtiin vuonna 2019. Lieriömäinen kaasusäiliö on sijoitettu peräkonttiin vasten takapenkin selkänojia.
– Säiliö on valmistettu Puolassa ja moottoritilaan asennettavat injektorit ja kaasun painetta säätävät laitteet on tehnyt italialainen Landi Renzo. Niitä tuo maahan Terragas Finland Oy, joka tarjoaa myös asentajille koulutusta. Lisäksi kaasulaitteita asentavilla korjaamoyrittäjillä on whatsapp-ryhmä, jossa vaihdamme tietoa, Somervalli sanoo.
– Asennutin kaasulaitteet ilmastosyistä. Jos Oulussa ei olisi tarjolla biokaasua, en olisi alkanut kaasuautoilijaksi. Ainoa varjopuoli on se, ettei Lapissa ole kaasutankkauspistettä, Hinkula sanoo.
Voiko kaasusäiliö räjähtää kolarissa?
Sekä Somervallilla että Holstinmäen Autohuollon toisella yrittäjällä Petri Hyryllä on kaasulaitteiden asentamiseen tarvittavat luvat.
– Moni kysyy, voiko kaasusäiliö räjähtää. Onnettomuustilanteessa säiliö ei räjähdä, vaan ilmaa kevyempänä kaasu haihtuu taivaalle, Somervalli sanoo.
Muutostyö kestää merkistä riippuen 3–4 päivää. Muutostyössä auton bensiinisäiliö jätetään paikoilleen.
Kun kaasu loppuu tankista, auto muuttaa automaattisesti polttoaineeksi bensiinin.
Uusimmat
-
17:04
Pariisin olympialaisiin täysi panostus – Olympiakomitea pisti 4,2 miljoonan euron tukipaketin jakoon
-
16:48
Pörssisähkön kuluttajien lompakoille hieman helpotusta itsenäisyyspäivänä
-
16:45
Väinö Karjalainen on Levyraadin vakioraatilainen – musiikin moniosaajalla selkeät tavoitteet uran suhteen
-
16:43
Sanna Marin edusti mustissa – 10 pääministeriä saman pöydän ääressä
-
16:15
Jouluna "valtava riski" terrorihyökkäykselle EU:ssa
-
16:15
Lähteet: F1 suunnittelee uutta kaupunkikisaa Eurooppaan
-
16:15
Suomalaisen sähkömoottoripyörän valtti on uniikki moottori – erikoismallin suunnitteli Mika Häkkinen
-
15:48
Aleksandr Bolshunov harkitsi uransa lopettamista
-
15:45
Putin, Barbie vai Taylor Swift? He ovat ehdolla Time-lehden vuoden henkilöksi
-
15:45
Journalistiliitto: Maria Pettersson sivuun päätoimittajan paikalta
-
15:33
Viihdetoimittajat paljastavat, millaista on Linnan juhlien kulisseissa – tältä maistuu kuuluisa booli
-
15:22
Mies suunnitteli ex-vaimonsa puukottamista – rikoskumppaniksi houkuteltu pelasti
-
15:21
Valioliigassa kauden ensimmäiset valmentajapotkut
-
15:17
Asiantuntija Yhdysvaltain tulevista presidentinvaaleista: "Bidenin pitäisi olla hyvin huolissaan"
-
15:16
Tiesitkö tätä Linnan juhlien boolista? Resepti vuoti julki – testasimme modernisoidun reseptin
-
15:13
Nyrkkeilyn supertähdeltä kova ratkaisu – naisia koskeva päätös oli liikaa
-
15:09
Pelko ajaa Metamórfosin asukkaat jättämään kotinsa
-
15:02
YK: Turvavyöhykkeitä on mahdotonta perustaa Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
14:53
Yritykset ja kotitaloudet eivät ole kiinnostuneita ottamaan luottoa
-
14:52
Supon Pelttari valittiin eduskunnan pääsihteeriksi
-
Lataa lisää