Etukäteisarvioissa Suomen MM-rallin mustaksi hevoseksi nostettu norjalainen Petter Solberg antoi veikkauksille katetta ajamalla pohja-ajan ensimmäisellä erikoiskokeella Laajavuoressa.
Laajavuoren toiseksi nopeimmin selvittänyt Mikko Hirvonen jäi norjalaisesta sekunnin.
- Petter voi olla kova luu ja mennä täällä kovaa. Hänellä on kokemusta paljon ja hän on nyt päässyt sinuiksi autonsa kanssa. Katsotaan huomenna sitten, mikä on tilanne, Hirvonen arvioi norjalaisen heittämään haastetta.
Hallitseva maailmanmestari Sebastien Loeb jäi 1,6 sekunnin päähän Solbergista.
- En varsinaisesti yllättynyt. Odotin hänen olevan nopea täällä. Okei, tämä oli vasta ensimmäinen erikoiskoe. Sanoin jo aamulla, että kuusi kuljettajaa pystyy taistelemaan kärjessä, Loeb kommentoi Solbergin vauhtia.
Loebin kanssa tasa-ajan tehnyt Jari-Matti Latvala myönsi yllättyneensä torstain kärkinimestä.
- Petter meni paljon kovempaa kuin mitä minä odotin, mutta nyt kun hän on saanut paketin kasaan, niin hän on kyllä mennyt koko ajan jokaisessa rallissa aika hyvin. Tuntuu, että vauhti vaan kasvaa koko ajan, Latvala päivitteli uutta uhkaajaa.
Lue myös:
EK1: Solberg yllätti Laajavuorella – Hirvonen toisena
Petter Solberg repäisi – Jyväskylän helteessä ilman paitaa
Petter Solberg loistaa tyytyväisyyttä: Tämä on paluuni!
Katso maksutta Anette Latva-Piikkilän juttu Jyväskylästä (Tulosruutu 29.7.)
Sumo video id