Näin Britannia sekosi lumesta

Lumimyrsky hankaloitti brittien elämää pahemman kerran tänään, kun Länsi-Eurooppaa pyyhkivä lumirintama sekoitti liikenteen Britanniassa täysin ja pakotti sadat koulut sulkemaan ovensa.

Esimerkiksi Lontoossa lunta satoi pahimmillaan 30 senttiä, mikä riitti lähes halvaannuttamaan kaupungin. Kaupungin elintärkeästä metroverkostosta saatiin päivän aika käyttöön vain kaksi linjaa, bussiliikenne oli olematonta.

Lue myös:

Tältä näytti elämä valkeaksi muuttuneessa suurkaupungissa:

Miljoonat joutuivat luottamaan jalkoihinsa päästäkseen paikasta toiseen. Lontoon St. Jame’s Parkia halkova silta oli ahkerassa käytössä.

Koululaisia hanki ei haitannut, päinvastoin. Sadat koulut olivat kiinni.

Lumimyräkkä tarkoitti monelle aikuisellekin ylimääräistä vapaapäivää.

Lontoon eläintarhan asukitkin ihmettelivät oudoksi muuttunutta ympäristöä. Ainakaan nämä saukot eivät olleet lumesta moksiskaan.

Kuuden miljoonan matkustajan matka jäi kesken bussiliikenteen seisahduttua.

Liikennettä valvoville viranomaisille päivä oli kiireen vuoksi hermoja raastava, ruuhkissa jumittaneille hidastelun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat