Myös Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL antaa tukensa PAU:lle – käsittelykielto puhtaasti "myötätuntotaistelu"

12:13
Postin pitkään ja raskaaseen työkiistaan haetaan ratkaisua – MTV paikalla

Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL tukee PAUta Postin kuljetusten käsittelykiellolla. Kielto astuu voimaan perjantaina puoliltaöin ja päättyy sunnuntaina 8.12. kello 24.00.

Liiton mukaan käsittelykielto tarkoittaa, että elintarvikealan työpaikoilla ei kerätä, lastata tai pureta kuormia Postin hoitamiin elintarvikealan kuljetuksiin, jotka ajaa Postin oma auto tai alihankintana Postin ajoa tekevä auto.

Kiellon piirissä ovat Posti Oy:n, Posti Palvelut Oy:n, Posti Kuljetus Oy:n sekä Transval Groupin ja sen tytäryhtiöiden kuljetukset.

Toiveissa "tolkullinen sopimus"

SELin puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen sanoo STT:lle, ettei liitolla ole tarkkaa tilannekuvaa siitä, kuinka laajasti Posti nykyisin hoitaa kuljetuksia elintarvikealan yrityksissä, mutta toiminta on laajentunut viime vuosina.

– Elintarvikealan logistiikkatoimintoihin heillä on ollut pyrkimystä laajentua jonkin verran esimerkiksi vuosi sitten ostamansa Transvalin kautta.

Kuntonen toivoo, että "tolkullinen sopimus" saataisiin aikaan ennen kuin PAUn lakkoa tukeviin toimiin täytyy ryhtyä. Puheenjohtajan mukaan SELin käsittelykielto on puhtaasti myötätuntotyötaistelu.

– Meillä ei ole omia työehtosopimusneuvotteluja nyt eikä ihan lähimainkaan, Kuntonen sanoo.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja