Kuljetusalan liitot valmiita päättämään tukitoimista, jos postilakon neuvottelut eivät keskiviikkona etene

Useat kuljetusalan liitot päättävät kuluvan viikon aikana mahdollisista tukitoimista tänään alkaneelle postilakolle.

Päätökset nojaavat siihen, miltä Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) ja työnantajaliitto Paltan neuvottelutilanne näyttää keskiviikkona, jolloin osapuolet tapaavat toisensa seuraavan kerran valtakunnansovittelijan johdolla.

–  Jos se on edelleen täydessä umpikujassa, se tarkoittaa sitä, että tarvitaan tukitoimia, joilla on laaja vaikuttavuus, Rautatiealan Unionin (RAU) puheenjohtaja Tero Palomäki sanoi maanantaina STT:lle.

Alustavasti RAUssa on keskusteltu tavaraliikenteeseen ja sitä kautta vientiteollisuuteen vaikuttavista toimista. Henkilöliikenteeseen mahdolliset toimet eivät tämänhetkisen tiedon mukaan välttämättä kohdistu.

PAUn kanssa yhtä aikaa kahden viikon tukilakon aloitti Ilmailualan unioni (IAU), mikä pysäytti postin käsittelyn lentoasemilla. Jatkoa liitto pohtii keskiviikkoisen sovittelun jälkeen.

Kuljetusalan liitot kertoivat valmiudestaan tukitoimiin jo lokakuun lopussa. RAUn ja IAUn ohella asiasta kertoivat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto (AKT) sekä Suomen Merimies-Unioni. Kukin liitto päättää itse tukitoimien laajuudesta.

Myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) on kertonut tukevansa PAUn lakkoa. Postinjakelun, -käsittelyn ja -kuljetuksen töitä tekevät JHL:n jäsenet jäivät kahdeksi viikoksi lakkoon maanantaina samalla, kun liitto valmistelee muita tukitoimenpiteitä.

Aidan aukko symboloi syytöstä lakon rikkomisesta

Postilakko alkoi maanantaina kuumentuneissa tunnelmissa, kun PAU syytti Postia vuokratyöntekijöiden käytöstä lakosta huolimatta. Riidan symboliksi nousi aitaan tehty reikä Liedon pakettikeskuksessa Varsinais-Suomessa.

–  Työnantaja oli tilannut miehet leikkaamaan keskuksen ympärillä olevaan verkkoaitaan uuteen kohtaan reiän, jotta lakkovahdit eivät pääse vuokratyöntekijöiden kanssa keskustelemaan, PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoi.

Lisäksi hänen mukaansa nollatuntisopimuksella työtä tekeviä oli painostettu töihin uhkaamalla, että muussa tapauksessa vuoroja ei enää myöhemmin annettaisi.

Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja kiisti STT:lle, että kyseessä olisi lakon vuoksi vuokratyövoimalle tehty kulkureitti. Hänen mukaansa aukon tarkoitus on lyhentää matkaa parkkipaikalta lajittelukeskukseen.

–  Se on käytännössä portti, joka on parkkipaikan ja lajittelukeskuksen välissä.

Ainasoja kiisti myös, että työntekijöitä olisi painostettu tai että Posti olisi varautunut lakkoon lisäämällä etukäteen vuokratyöntekijöiden määrää.

PAU laajensi lakon neliviikkoiseksi

PAU ei ole hyväksynyt Postin päätöstä vaihtaa noin 700 pakettilajittelijaa toisen työehtosopimuksen piiriin marraskuun alusta alkaen. Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala on arvioinut neuvottelutilannetta vaikeaksi.

–  Osapuolten väliset näkemyserot ovat niin suuret, ettei työriitaa pystytty ratkaisemaan, hän totesi tiedotteessa viime viikon lopulla.

PAU ilmoitti ensimmäisestä, kahden viikon mittaisesta lakosta lokakuussa. Lakko koskee alkuun postinjakelua, käsittelyä ja kuljetusta. Lakossa on alkuvaiheessa noin 9  000 työntekijää.

Sunnuntaina se kertoi uusista työtaistelutoimista, jotka venyttäisivät postilakon 8. joulukuuta asti. Kahden viikon päästä työtaistelutoimet laajenisivat myös toimihenkilö- ja myymälätehtäviin.


Lue myös:

    Uusimmat