Muurahaishappoa valui maahan Pasilassa

Kuljetuksessa vaurioituneesta kontista valui aamulla parisataa litraa muurahaishappoa Helsingin Pasilan ratapihalle. Onnettomuudessa ei loukkaantunut kukaan.

Lähijuna ja kiskot


Helsingin Pasilan ratapihalla valui varhain aamulla maahan kymmeniä litroja muurahaishappoa. Onnettomuus tapahtui, kun ratapihalla siirrettiin rautatielavetin päällä laivakonttia, jossa oli 200 litran happosäiliöitä.

-Siinä oli jonkinlainen ongelmatilanne, jonka vuoksi jarrumiehet joutuivat tekemään äkkijarrutuksen kyseisellä kontilla. Jarrutuksen johdosta lasti siirtyi ja iskeytyi kontin päätyä vasten ja useisiin säiliöihin syntyi pieniä hiusmurtumia, jotka tihkuivat happoa, kertoi päivystävä palomestari Taisto Hakala.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Hakalan mukaan myöskään ympäristölle tai asutukselle ei aiheutunut missään vaiheessa vaaraa. Muutama junavuoro ajettiin aamulla varmuuden vuoksi pysähtymättä Pasilan aseman läpi, kun vuodon laadusta ei ollut vielä tarkkaa tietoa.

Muurahaishappo on väritön, pistävänhajuinen, syövyttävä ja savuava neste, joka muodostaa sumua kosteassa ilmassa. Tuulen mukana kulkeutuvat happohöyryt voivat aiheuttaa ärsytysoireita. Pasilassa happoa vuoti säiliöistä sen verran hitaasti, että suurta höyrystymistä ei päässyt tapahtumaan.

-Jos vuoto olisi ollut voimakkaampaa ja tuuli epäsuotuisa, olisimme joutuneet katkaisemaan Länsi-Pasilan puoleisen tien ja mahdollisesti junaliikenteen sekä tyhjentämään Pasilan aseman, Hakala sanoi.

Pelastuslaitos sai vuodosta hälytyksen hieman ennen seitsemää. Vuotava vaunu työnnettiin ratapihalta Helsinki-Areenan pohjoispuolelle, jossa palomiehillä oli enemmän työskentelytilaa. Iltapäivän aikana happosäiliöt siirrettiin yksitellen vaarallisten aineiden suojasäiliöihin. Maahan valunut muurahaishappo hajoaa nopeasti, joten sitä ei ollut tarvis kerätä talteen.

Muurahaishappoa käytetään Suomessa mm. säilörehun valmistuksessa ja paperin ja tekstiilien värjäyksessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat