Museolaiva Hyöky täyttää 90 vuotta

Haminan Tervasaaren laiturissa keinuva museolaiva s/s Hyöky juhlii 90:tä vuottaan "maailman suurimman laivastosoittokunnan" tahtiin 7. elokuuta.

Suursoittokunnassa ovat mukana Hamina Tattooseen osallistuvat ruotsalainen, saksalainen, venäläinen ja virolainen sotilassoittokunta vahvistettuna Haminan Soittokunnalla.

-Hyökyn 90-vuotispäivää on kutsuttu juhlimaan myös korkeimman tason vieraita aina Venäjää myöten, kertoo laivan nykyinen kapteeni "Patu" Patanen Haminassa.

Patanen perustelee venäläisten arvovieraiden kutsumista sillä, että s/s Hyöky valmistui Pietarissa Putilovin tykki- ja laivatelakalta vuonna 1912. Eli se on samaa vuosikertaa kuin surullisenkuuluisa Titanic.

- Alus aloitti majakkalaivana Liepajan edustalla Libauskij-nimisenä. Jääkäripataljoona 27 toi sen Suomeen sotasaaliina. Alus siirtyi merenkulkuhallituksen hallintaan ja jatkoi Relandersgrund-nimisenä majakkalaivana Rauman edustalla, Patanen selvittää.

-Laivan taival jatkui vuonna 1921 Helsingin edustalle. Nimeksi tuli Äransgrund ja myöhemmin majakkalaivasta tuli nimeltään Helsinki. Sitä tunnusta alus käyttää edelleen.

Sodan aikana laiva joutui taistelujen kohteeksi. Majakkalaivana se lopetti 1959, kun Helsingin kasuuni valmistui. Sen jälkeen alus palveli vielä merenmittauksen tukialuksena.

Eläkkeelle siirretyn aluksen osti vuonna 1983 Haminan Höyrylaiva Oy ja se elää Patasen komennossa Hyöky-nimellä. Alus oli eläkkeelle jäädessään viimeinen kivihiililämmitteinen kauppalaiva Pohjoismaissa.

S/s Hyöky on tänä vuonna vieraillut muun muassa venemessuilla Helsingissä ja osallistunut Kotkassa asunto- ja puuvenemessuihin sekä Meripäiviin. Haminassa laiva toimii museona ja ravintolana sekä majoitus-, kokous- ja juhlatinana. Laivan yhteydessä toimii Karjalan WPK.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat