Murhatun Jukka Lahden sisarukset äimistyivät Auerin seksuaalirikosepäilyistä

Ulvilassa vuonna 2006 murhatun sosiaalipsykologi Jukka Lahden sisarukset ovat olleet erittäin hämmästyneitä jutun uusimmista käänteistä, kertoo viittä sisarusta edustava asianajaja Seppo Kauppila MTV3 Uutisille. Kauppila on keskustellut uudesta esitutkinnasta ja seksuaalirikosepäilyistä kolmen asiakkaansa kanssa.

- He ovat olleet äimistyneitä. Tieto tuli heille täysin yllättäen lehdistä. Mitään merkkejä ei ole ollut aiemmin havaittavissa.

Anneli Aueria epäillään törkeistä pahoinpitelyistä vuosina 2004-2006 sekä seksuaalirikoksista vuosina 2007-2008. Poliisi ei vahvista, ovatko Auerin epäillyt uhrit hänen omia lapsiaan. Kauppilan mukaan etenkin seksuaalirikosepäilyt tulivat sisaruksille täysin puun takaa.

- Lapsetkin ovat olleet tekemisissä serkkujensa kanssa myös Jukka Lahden surman jälkeisenä aikana.

Serkukset ovat olleet tekemisissä keskenään paljon myös vuoden 2006 jälkeen aivan viime aikoihin asti.

Kauppila kertoo, ettei hänen tietääkseen kukaan sisaruksista tai heidän lapsistaan ole kuitenkaan tavannut nyt seksuaalirikosepäilyjen kohteena olevaa 48-vuotiasta helsinkiläismiestä, jota epäillään Anneli Auerin rikoskumppaniksi. Taksiyrittäjänä työskentelevä mies seurusteli Auerin kanssa vuosina 2007-2008.

Lukivat epäilyistä lehdistä

Kauppila pitää pöyristyttävänä, että rikosjutun asianomistajat ovat saaneet lukea uuden esitutkinnan olemassaolosta lehdistä pari päivää ennen muutoksenhakuluvan hakemiselle annetun määräajan päättymistä. SyyttäjäJarmo Valkama ei ole heille uuden esitutkintapyynnön sisältöä Kauppilan kirjallisesta kehotuksesta huolimatta toimittanut.

Tämän vuoksi he eivät ole myöskään voineet toimittaa valituslupahakemustaan korkeimpaan oikeuteen määräajassa, kuten syyttäjä ja lasten edunvalvoja ovat tehneet.

- Päämieheni haluavat käyttöönsä samat tiedot kuin muutkin jutun osapuolet.

Jukka Lahden sisarukset ovat olleet asianajajansa välityksellä tiiviisti mukana Ulvilan murhan oikeusprosessissa, vaikkeivät ole oikeuteen asti henkilökohtaisesti saapuneetkaan. Jutun asianomistajina he vaativat Anneli Auerilta korvauksia sisaruksen menettämisestä johtuvasta kärsimyksestä, jos Auer todetaan syylliseksi tekoon. Käräjäoikeus ei kuitenkaan korvausvaateita aikanaan hyväksynyt, vaikka se totesikin Anneli Auerin syylliseksi. Hovioikeus puolestaan päätyi toteamaan Auerin syyttömäksi.

Satakunnan poliisin tutkittavana olevassa seksuaalirikosjutussa Jukka Lahden sisarukset eivät olet asianosaisina.

Juttu takaisin käräjäoikeuteen?

Kauppila kertoo aikovansa esittää korkeimmalle oikeudelle menetetyn määräajan palauttamista, jotta sisarustenkin vaateet käsiteltäisiin aikanaan, sikäli kun uudet tiedot antavat heille mahdollisesti aiheen hakea muutoksenhakulupaa.

Sikäli kun valituslupa myönnetään, Kauppila pitää todennäköisenä, ettei korkein oikeus ota asiaa välittömästi ratkaistavakseen, vaan palauttaa jutun alemman oikeusasteen käsiteltäväksi. Tämä on hänen mukaansa ainut oikea tapa toimia, sikäli kun juttuun on ilmeisesti kertynyt vielä tässä vaiheessa painavia uusia todisteita.

- Koko juttu on käsiteltävä uudelleen. Jos korkein oikeus joutuisi ottamaan kantaan henkirikosjuttuun ylimpänä muutoksenhakuasteena, ei osapuolilla olisi olemassa enää säännönmukaista valitusmahdollisuutta, Kauppila toteaa.

Kaikki viisi sisarusta katsovat olevansa oikeutettuja korvauksiin, sillä he olivat surmatulle Jukka Lahdelle erittäin läheisiä.

Lue myös:

    Uusimmat