Muotimerkki Hanna Sarén ajautui konkurssiin

Muotisuunnittelija Hanna Sarénin yritys on hakeutunut konkurssiin. Syynä on Sarénin tuotemerkin taustalla toimineen Ultimate Design -nimisen yrityksen kykenemättömyys hoitaa lainojaan ja muita maksusitoumuksiaan. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Ultimate Design valmistaa ja myy vaatteita ja asusteita Hanna Sarénin nimellä. Sarénin yritys aloitti kymmenen vuotta sitten.

Nyt Hanna Sarénin kaupan ikkunassa Helsingin Fredrikinkadulla on lappu, joka kertoo, että Hanna Sarén -tuotemerkin taustalla toimivalla Ultimate Designilla on loppuunmyynti.

-Yritykseni lopettaa toimintansa. Vedimme yrityksen itse konkurssiin, Sarén kertoo. Työllisyysvaikutuksia konkurssilla ei kuitenkaan ole.

Sarénin nimellä myytävän malliston vienti on suuntautunut Japaniin ja Yhdysvaltoihin eli maihin, joissa talouden taantuma on näkynyt voimakkaasti jo pidempään.

Hanna Sarén on Suomen näkyvimpiä suunnittelijoita. Hän on viime aikoina toiminut Ril´s -vaatemerkin pääsuunnittelijana ja tehnyt Seppälälle omalla nimellään kaksi mallistoa, joista jälkimmäinen on juuri nyt Seppälän myymälöissä.

Sarén ja hänen puolisonsa, Ultimate Designin toimitusjohtaja Jussi Tiilikka ovat jo perustaneet uuden yrityksen. Tarkoituksena on myydä jatkossakin muotia Hanna Sarénin nimellä, ja suunnitelmien mukaan myymälän paikkakin pysyy ennallaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat