Muodin huipulle -sarjasta pudonnut Olga pettyneenä: Tämä meni päin p*rsettä

Seitsemäntenä Muodin huipulle 2009 -kilpailun joutui jättämään turkulainen Olga Sjöroos, 24. Suunnittelija aavisti saavansa lähtöpassit kisasta jouduttuaan pudotusuhan alle.

Olgan mieli oli maassa, kun tuomarit pudottivat hänet kilpailusta.

– Harmittaa, mutta olen onnellinen päästessäni näinkin pitkälle, suunnittelija huokaisi.

Kisan satusetänä tunnetun Antti Asplundin, 27, kanssa pudotusuhan alla ollut Olga osasi aavistaa joutuvansa pihalle kisassa. Olga kertoi arvanneensa lähtöpassit jo silloin, kun tuomaristo päästi kisan kuopuksen, Mert Otsamon jatkoon.

– Jenni Vartiaiselle tuli silloin tippa linssiin, kun hän katsoi minua. Siitä tiesin, että joudun lähtemään.

Seuraavaksi teen oman malliston!

Olgan mukaan hänen suurin mokansa tehtävässä oli, että hän lähti suunnittelemaan asua liikaa omien tuntemustensa pohjalta.

– En osannut ajatella häntä uutena persoonana enkä uskaltanut lähteä muuttamaan minulle tuttua imagoa Jennistä. Siksi värivalintani menivät ihan p*rseelleen, Olga harmitteli.

Tulevaisuudessa Olga aikoo keskittyä oman malliston tekoon, jonka valmistelut hän ehti aloittaa jo ennen ohjelmaan pääsyä.

– Halusin tässä kilpailussa nähdä, miten pitkälle pystyisin viemään mallistoani. Nyt olen saanut lisää rohkeutta ja särmää, jonka aion näyttää myös tulevassa mallistossani.

– Tässä kaikessa on ollut parasta se, että olen teknisesti edistynyt valtavasti ja oppinut käytännössä ompelemaan täällä, Olga iloitsi.

Olga: Nuuskija-Mertille lähtöpassit kisasta!

Kilpailun heikoimmaksi lenkiksi Olga nimeää kilpailun kuopuksen Mertin, joka on ahkerasti nuuskinut myös Olgan luonnoksia sekä vaatteiden tekoprosessia.

– Mertillä ei välttämättä ole vahvaa omaa näkemystä, koska hän on niin nuori. Hän hakee vaikutteita sieltä täältä tilanteesta ja tehtävänannosta riippuen. Välillä ne ideat löytyvät yllättävänkin läheltä, Olga vihjasi.

Koko Muodin huipulle -kilpailun voittajaksi Olga povaa tamperelaista Maria Jokelaa. Nuori suunnittelija kehuu erityisesti Maria fiksuja leikkauksia sekä yllättäviä värivalintoja.

– Marialla on niin yksinkertainen, mutta nerokas tyyli, Olga ihasteli.

Muodin huipulle 1. kausi AVAlla keskiviikkoisin ja torstaisin kello 20.

Uusi Muodin huipulle -kausi alkaa MTV3-kanavalla 22. helmikuuta kello 20!

Teksti ja kuvat: Sanna Jokinen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat