MTV3:n kirjeenvaihtajat: Poliitikot pelkäävät turvallisuutensa puolesta

”Sillä hetkellä kun poliitikot eivät voi enää liikkua kansan parissa, osa demokratiasta on amputoitu.” Näin toteaa MTV3:n Skandinavian kirjeenvaihtaja Kari Lumikero.

Lumikero ottaa lausunnollaan kantaa maailmaa tällä viikolla puhuttaneeseen Yhdysvaltain Arizonan ampumistapaukseen, jossa kongressiedustaja Gabrielle Giffords loukkaantui vakavasti ja jossa kuoli ainakin kuusi ihmistä.

Tapaus on saanut poliitikot eri puolilla maailmaa pelkäämään turvallisuutensa puolesta. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen kertoo, että poliitikkoihin kohdistuva viha on saanut äärimuotoja myös Suomessa. Poliitikot ovat saaneet tappouhkauksia paitsi kirjeissä myös internetissä.

Lintukoto on muuttumassa

Kari Lumikeron mukaan poliitikot liikkuvat Ruotsissa edelleen melko avoimesti kansan parissa. Pääministeri Olof Palmen ja vielä Anna Lindhinkin murhien aikoihin vartiointiin suhtauduttiin Ruotsissa jopa varsin kielteisesti.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Nykyään esimerkiksi pääministerin, valtiovarainministerin ja maahanmuuttoministerin ympärillä on jo näkyvä turvakaarti.

Sen jälkeen kun oikeistopopulistinen ja maahanmuuttokriittinen ruotsindemokraatit nousi valtiopäiville, myös yhä useampi rivikansanedustaja on turvautunut vartioihin ulos lähtiessään.

– Kun ruotsindemokraattien poliittista johtoa liikkuu esimerkiksi kaupungilla, heillä ovat mukanaan turvamiehet. Se johtuu siitä, että he ovat saaneet konkreettisia uhkia. Tämä on siis uusi tilanne Ruotsin politiikassa. Aiemmin rivikansanedustajia ei ole jouduttu suojelemaan tällä tavalla. Kuulin juuri vahvistamattoman tiedon, että ihan tätä vuotta varten ruotsindemokraattien suojelemiseksi on saanut 3 miljoonaa euroa lisää rahaa.

Ase mukana istuntoon USA:ssa?

Yhdysvalloissa poliitikkojen uhkailu on herättänyt keskustelua jo pitkään. MTV3:n kirjeenvaihtajan Päivi Sinisalon mukaan turvallisuusasiat olivat esillä viimeksi edellisten presidentinvaalien aikaan ja terveydenhoitolain uudistuksesta keskusteltaessa.

– Yhdessä vaiheessa kohuttiin siitä, että jotkin nettisivustot julkaisivat tiettyjen kansanedustajien kotiosoitteita. Viimeviikkoinen ampumisvälikohtaus herätti jopa hysteriaa. Kongressiedustajat ovat nyt erittäin huolissaan turvallisuudestaan.

USA:ssa presidenttejä ja heidän perheitään suojelee salainen palvelu. Kansanedustajilla ei ole turvamiehiä viran puolesta.

– Jos uhkia tulee entistä enemmän, heidän perustyönsä kansan parissa hankaloituu huomattavasti. Tietyt republikaaniset kongressiedustajat aikovat esittää jopa sellaista lakiesitystä, että kongressiedustajat saisivat kantaa asettaan Washington DC:ssä hallintorakennusalue Capitol Hillin sisälläkin ja että he voisivat pitää asetta mukanaan myös istunnoissa.

Venäjällä poliitikot pakenevat omiin linnakkeisiinsa

MTV3:n Venäjän kirjeenvaihtaja Mirja Sipinen kertoo, että Venäjällä poliitikot elävät varsin suojattua elämää.

– Käytännössä kaikki keskeiset poliitikot asuvat linnoituksissa korkeiden muurien takana. Taloja ei pääse lähellekään. Muutenkin Venäjä on poliitikkojen turvatarkastusten luvattu maa. Jokaiseen kansanjuhlaan ja katutapahtumaan liittyy pitkä rivi metallinpaljastimia, joiden läpi kaiken kansan pitää kulkea ja jossa pitää esitellä myös laukkujen sisältö miliiseille. Tällainen toiminta nousee tietysti ihan toiseen potenssiin, jos juhlassa on maan korkeaa johtoa. Paikallispoliitikkojen elämä on huomattavasti vapaampaa.

Venäjällä poliitikkojen turvallisuutta uhataan jatkuvasti.

– Edellisten vaalien aikaan turvallisuuspalvelu FSB kertoi, että se oli joutunut torjumaan useita esimerkiksi Kremliin ja Putiniin kohdistuneita pommi-iskujen yrityksiä. Kun seuraavat vaalit lähestyvät vuoden päästä, yritykset lisääntyvät varmasti.

Netissä harva venäläinen uskaltaa puhua poliitikoista pahaa ainakaan omalla nimellään, koska siihen puututaan hyvin nopeasti.

– En ole nähnyt netissä missään vaiheessa kovin rajua keskustelua. Sellaiset ihmiset, joilla olisi sentyyppistä sanottavaa, eivät ehkä halua ottaa kiinnijäämisen riskiä. En malta olla muistuttamatta myöskään siitä, että Venäjä on todella korkealla kansalaisaktivistien ja toimittajien murhatilastossa.

Lue myös:

    Uusimmat