Max Verstappen paalupaikalle Imolan sekasotkussa – Ferrari seinään, Mercedekselle mahalasku

Red Bullin Max Verstappen oli nopein lähes tunnin ja kolme varttia kestäneissä F1-aika-ajoissa Imolan radalla Italiassa. Valtteri Bottas oli Emilia-Romagnan GP:n aika-ajojen kahdeksas, mutta kärsi teknisistä ongelmista ratkaisuvaiheessa. Lauantaina Imolassa ajetaan kauden ensimmäinen sprinttikisa.

Verstappen oli aika-ajon ratkaisuvaiheessa reilut seitsemän kymmennystä nopeampi kuin toiseksi sijoittunut Ferrarin Charles Leclerc. Tämä ei ehtinyt enää sadesäässä vastaamaan, kun päivän viidennet punaiset liput keskeyttivät ajot viimeisellä minuutilla.

Keskeytyksen aiheutti McLaren-kuski Lando Norris, jolle lopputulos tarkoitti kolmatta lähtöruutua lauantain sprinttiin. Valtteri Bottaksen lupaava ajopäivä päättyi tekniseen vikaan viimeisessä osiossa. Hän pysäytti autonsa radan varteen ja oli lopulta kahdeksas.

Päivän superonnistuja oli neljänneksi sijoittunut Haas-kuski Kevin Magnussen. Tanskalainen ehti tehdä hyvän kierrosajan ennen Bottaksen ja Norrisin aiheuttamia punaisia lippuja. Viides oli Alpinen Fernando Alonso ennen McLarenin Daniel Ricciardoa. Bottaksen rinnalta sprinttiin lähtee seitsemänneksi sijoittunut Red Bull -kuski Sergio Perez.

Vahvasti päivän harjoituksissa esiintyneen Ferrarin päivä meni pieleen toisessa osiossa, kun Carlos Sainz ajoi autonsa seinään vielä sen jälkeen, kun hän oli jo tehnyt turvallisesti jatkoon riittäneen kierrosajan. Sainzin alustava lähtöruutu sprinttiin on kymmenes.

Mercedeksellä oli valtavia ongelmia päästä jatkoon edes ensimmäisestä aika-ajon osiosta. Lewis Hamilton meni siitä jatkoon viimeisenä. Hän jätti aika-ajot vapaaehtoisesti kesken sateen yltyessä toisessa osiossa ja sijoittui 13:nneksi. Hänen tallikaverinsa George Russell teki samoin sijalla 11.

Sprintti ajetaan lauantaina kello 17.30 Suomen aikaa. Lyhyt sessio tuo MM-pisteitä tästä kaudesta alkaen kahdeksalle parhaalle. Sprintissä määritetään myös sunnuntain varsinaisen kisan lähtöjärjestys.

Emilia-Romagnan GP:n aika-ajot:

Kuski

Talli

Aika/ero

Kierroksia

1

Max Verstappen

Red Bull

1.27,999

22

2

Charles Leclerc

Ferrari

+0,779

22

3

Lando Norris

McLaren

+1,132

22

4

Kevin Magnussen

Haas

+1,165

21

5

Fernando Alonso

Alpine

+1,203

26

6

Daniel Ricciardo

McLaren

+1,743

21

7

Sergio Perez

Red Bull

+1,809

25

8

Valtteri Bottas

Alfa Romeo

+2,440

23

9

Sebastian Vettel

Aston Martin

+3,063

25

10

Carlos Sainz

Ferrari

Ei aikaa Q3.ssa

13

11

George Russell

Mercedes

1.20,757

16

12

Mick Schumacher

Haas

1.20,916

16

13

Lewis Hamilton

Mercedes

1.21,138

15

14

Zhou Guanyu

Alfa Romeo

1.21,434

16

15

Lance Stroll

Aston Martin

1.28,119

14

16

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

1.20,474

11

17

Pierre Gasly

AlphaTauri

1.20,732

11

18

Nicholas Latifi

Williams

1.21,971

13

19

Esteban Ocon

Alpine

1.22,338

9

Alexander Albon

Williams

keskeytti

3

Liveseuranta:

Q3:

Klo 19.40: Se oli siinä. Lando Norris on ajanut ulos radalta. Kelloon jää 38 sekuntia, joten uuteen aikakierrokseen ei ole enää aikaa. Max Verstappen vie paalupaikan ennen Charles Leclercia. Norris on ulosajonsa myötä kolmas, joten hän tuskin panee tilannetta pahakseen. Kevin Magnussen on neljäs, Fernando Alonso viides. Sitten Daniel Ricciardo, Sergio Perez, Valtteri Bottas kahdeksantena, Sebastian Vettel ja kymmenentenä kakkososiossa mokannut Carlos Sainz.

Klo 19.39: Kisailu alkaa heti ulostulokierroksella. Verstappen tulee ensin radalle, mutta Leclercia käskytetään yrittämään ohitusta. Ei onnistu, vaan Verstappen pitää paikkansa letkan kärjessä. Vaikea uskoa, että tässä vesisuihkun keskellä juuri kukaan enää parantaisi.

Klo 19.37: Pian jatketaan taas. Joko nyt päästäisiin loppuun ilman ongelmia.

Klo 19.33: Bottas poistuu radalta samalla kuorma-autokyydillä autonsa kanssa.

Klo 19.29: Tässä keskeytyksen aikana sade näyttää taas yltymisen merkkejä.

Klo 19.27: Bottaksen auto savuttaa radan varressa, mutta sammutustöihin ei tarvitse ratavirkailijoiden ryhtyä.

Klo 19.26: Bottaksen tuomien punaisten lippujen myötä kellossa on enää 2:58. Kärjessä Verstappen, Leclerc, Norris ja sitten Magnussen, Alonso, Ricciardo ja Perez. Bottas on parhaillaan sijalla kahdeksan ennen Vetteliä.

Klo 19.23: Bottaksella on tekninen ongelma! Häntä käsketään pysäyttämään auto välittömästi radalle. "Ota palosammutin valmiiksi", hänelle sanotaan. Voi ei...

Klo 19.22: Bottas saa ehjän kierroksen, mutta jää 0,4 sekuntia Magnussenille. Leclerc lyö kärjessä Verstappenin kahdella sadasosalla, vaikka Red Bull -kuski näytti olevan kahdessa ensimmäisessä sektorissa paremmassa vauhdissa.

Klo 19.21: Alonson rynnistys päättyy ulkoiluun Acque Mineralissa. Alpine-kuskin hyvä kierros menee pilalle, mutta matka jatkuu.

Klo 19.19: Bottas raportoi radan kuivumisesta, joten hän päättää lähteä hyökkäämään. Tiimiltä tulee kuittaus. Nyt mennään välikelin renkailla.

Klo 19.16: Kello 19.18 jatketaan taas. Bottas odottaa nyt Magnussenin jälkeen toisena vuoroa päästä radalle.

Klo 19.12: Kukaan ei ehdi saamaan kierrostaan valmiiksi, kun punaiset liput jo liehuvatkin. Kevin Magnussenin Haas on ulkona Acque Minerali -mutkassa. Pääsee kuitenkin itse hienosti irti soralta ja saa sutaistua autonsa asfaltin puolelle.

Klo 19.09: Kauaa ei taukoa pidetä, vaan aikataulua kurotaan nyt kiinni. Valtteri Bottas odottaa Alonson jälkeen toisena pääsyä radalle.

Q2:

Toisen osion tulokset:
1) Verstappen, Red Bull 1.18,793, 2) Sainz, Ferrari +0,197, 3) Norris, McLaren +0,501, 4) Perez, Red Bull +0,503, 5) Leclerc, Ferrari +0,791, 6) Alonso, Alpine +0,802, 7) Magnussen, Haas +1,109, 8) Vettel, Aston Martin +1,164, 9) Ricciardo, McLaren +1,238, 10) Bottas, Alfa Romeo +1,399

Putoajat:
11) Russell, Mercedes +1,964, 12) Schumacher, Haas +2,123, 13) Hamilton, Mercedes +2,345, 14) Zhou, Alfa Romeo +2,641, 15) Stroll, Aston Martin +0,326

Klo 19.02: Bottas tekee ajan 1.20,192. Sillä irtoaa 10. sija ja jatkopaikka! Verstappenin aika jää nopeimmaksi, keskeyttänyt Sainz toinen.

Klo 19.01:  Ei lähde Russellkaan haastamaan märkiä olosuhteita. Hän on parhaillaan 11:s, joten asiaa jatkoon ei ole hänelläkään. Hamilton nyt 13:s.

Klo 18.58: Ensimmäiset räpäyttäjät ovat Alonso, Vettel ja Bottas. Lewis Hamilton sen sijaan nousee autostaan ja jättää leikin kesken!

Klo 18.55: Pian on enää viisi minuuttia aikaa tehdä kierros tässä osiossa...eikä ketään vieläkään radalla. Valtteri Bottas on parhaillaan tuloslistalla 10:s eli viimeinen jatkaja.

Klo 18.50: Nyt kello käy taas, mutta kukaan ei halua mennä ensimmäisenä radalle. Tihkusateessa ensimmäisten rooli on lähinnä kuivata rataa muille, joten nyt pelataan taas hermopeliä.

Klo 18.47: Ajot jatkuvat kello 18.50. Max Verstappen ehti käydä tekemässä pankkikierroksen 1.18,793, jolla hän on aivan omilla lukemillaan nyt. Sainzin tempusta tekee vielä turhemman se, että hän oli jo ensimmäisellä vedollaan alle 0,2 sekunnin päässä Verstappenin kärkiajasta ja menossa turvallisesti jatkoon.

Klo 18.44: Jälleen tulee pitkä tauko aika-ajoihin. Tihkusade näyttää nyt yltyvän. Punaisten lippujen tultua kelloon jäi vielä kymmenen minuuttia ja 42 sekuntia.

Klo 18.41: Carlos Sainz seinässä! Kiire kostautuu, kun Ferrari-kuski tällää autonsa ulos. Karmea takaisku kotiradalla.

Klo 18.37: Rata on taas auki. Ferrari kertoo Sainzille, että nyt ehtii tehdä vain yhden kierroksen ennen sateen alkua!

Q1:

Ensimmäisen osion tulokset:
1) Leclerc, Ferrari 1.18,796, 2) Verstappen, Red Bull +0,499, 3) Sainz, Ferrari +0,509, 4) Zhou, Alfa Romeo +0,934, 5) Perez, Red Bull +0,977... 13) Bottas, Alfa Romeo +1,623

Putoajat:
16) Tsunoda, AlphaTauri 1.20,474, 17) Gasly, AlphaTauri 1.20,732, 18) Latifi, Williams 1.21,971, 19) Ocon, Alpine 1.22,338, Albon, Williams ei aikaa.

Klo 18.30: Ensimmäinen osio on ajettu. Mercedes-kuskit Russell (12:s) ja Hamilton (vasta 15:s!) pääsevät kuin pääsevätkin jatkoon. Samoin Valtteri Bottas 13. sijalla. Ja katsokaapa suomalaisen tallikaverin Guanyu Zhoun suoritusta! Kiinalainen on peräti neljäs!

Klo 18.29: Nyt on Mercedeksellä kova paikka. Hamilton 14:s, Russell nousee 11:nneksi.

Klo 18.26: Surkean alkukauden ajanut Williamsin Nicholas Latifi liukastelee ulos radalta...pääsee kuitenkin jatkamaan eikä pilaa tällä kertaa muiden kierroksia.

Klo 18.25: Kolme minuuttia kellossa. Bottas on pudonnut ensimmäisen putoajan sijalle 16.

Klo 18.23: Bottaksen paras tuo hänelle nyt seitsemännen sijan 1,5 sekuntia Ferrarin Carlos Sainzin kärkiajasta. Verstappen toisena on kolme sadasosaa Sainzista, Leclerc kolmantena vajaat kolme kymmenystä perässä.

Klo 18.21: Valtteri Bottas käy tekemässä kierroksen, mutta eroa kärkeen tulee reippaasti.

Klo 18.16: Varikkosuoralle syntyy pitkä jono, kun kuskit säntäävät kiireellä radalle tekemään tulosta.

Klo 18.15: Aika-ajot jatkuvat kello 18.17. Rata on nyt putsattu romusta.

Klo 18.06: Punaiset liput! Alexander Albonin oikean puolen takarengas räjähtää kesken ajon jarrujen sytyttyä tuleen. Hän pystyy jatkamaan vaurioituneella autollaan takaisin varikolle. Kelloon jää reilut 12 minuuttia, ja Valtteri Bottas ehti jo tehdä varsin hyvän kierrosajan, jolla hän on tällä hetkellä Aston Martinin Lance Strollin jälkeen toisena.

Klo 18.00: Aika-ajot ovat käynnissä Imolassa! Ensimmäiset autot tulevat radalle välikelin renkailla, mutta monella on heti alusta alkaen kuivan pelin pehmeät renkaat.

Klo 17.34: Tällä hetkellä radalla ajetaan F3-luokan aika-ajoja, ja rata vaikuttaa edelleen osittain kostealta.

Klo 17.30: Hyvää perjantain alkuiltaa! Aika-ajojen käynnistymiseen on enää puoli tuntia. Tervetuloa mukaan seuraamaan ajopäivän tapahtumia.

Lue myös:

    Uusimmat