MTV Uutiset selvitti alkuvuonna tehtyjä valituksia kilpailu- ja kuluttajaviranomaiselle. Tilastot paljastavat, että tammi-huhtikuun välisenä aikana valituksia on tehty yhteensä liki 15 000.
Listalle on päätynyt monia eri alojen yrityksiä, kuten teleoperaattoreita, autokauppoja, elektroniikkaliikkeitä, sähköyhtiöitä sekä huonekalukauppoja.
Eniten valituksia on tehty teleoperaattoriyhtiö Telia Finland Oyj:stä, elektroniikkaliike Gigantti Oy Ab:stä, autokauppa Kamux Oyj:stä, perintäfirma Kasbono Oy:stä sekä Suomen Autokauppa Oy:stä. Koko listauksen löydät tämän jutun lopusta.
Tällaisiin tapauksiin KKV puuttui
Listauksen lisäksi KKV välitti MTV:lle tapausesimerkkejä viidestä eniten valituksia saaneista yrityksistä.
Teleoperaattoriyhtiö Telia on listan kärjessä 318 valituksella. Erään valituksen mukaan asiakas oli tilannut Telia TV -palveluun kuuluvan jääkiekkopaketin lokakuussa 2019. Pakettiin kuului asiakkaan mukaan osamaksulla digiboksi, jonka kautta maksukanavia pystyi katsomaan televisiosta.
Heinäkuussa 2021 asiakas otti Telian asiakaspalveluun yhteyttä, sillä hän oli saanut Telialta laskuja laajakaistasta, joka myöhemmin osoittautui Telia TV ja digiboksi -maksuiksi. Kertoman mukaan hän oli tässä yhteydessä irtisanonut sopimuksen, mutta saanut edelleen laskuja palvelusta lokakuussa 2021.
Lue myös: Black Friday -tarjouksista tehdään kymmeniä valituksia vuosittain – tässä kolme tyypillisintä valitusaihetta
Kertomuksen mukaan asiakas oli maksanut laskut ja otti huhtikuussa 2022 asiakas otti uudestaan yhteyttä Teliaan, jolloin selvisi, että ainoastaan Telia TV -palvelu oli irtisanottu, ja laskut koskivat digiboksin osamaksua. Asiakas pyysi Teliaa hyvittämään lokakuun 2021 jälkeiset laskut. Telia ei suostunut hyvittämään laskuja vedoten siihen, ettei aiemmasta asiakaspalveluasioinnista käynyt ilmi, että myös digiboksi halutaan irtisanoa.

