MTV:n toimittaja pyydettiin kuulotutkimuksiin keskellä Porin toria – tältä toimenpide näyttää
Iän myötä heikkenevää kuuloa kannattaa käydä tutkituttamassa aina silloin tällöin. Katso, miltä kuulotutkimus näytti SuomiAreena-tapahtumassa Porin torilla.
MTV Uutiset vaikuttaa tällä viikolla maanantaista perjantaihin Porissa yhteiskunnallisessa SuomiAreena-tapahtumassa, jonka ohjelmaan voit tutustua tarkemmin täältä.
MTV Uutisten toimittaja Jonna Kumpula oli kuvauskeikalla Porin torilla, kun yhtäkkiä Kuuloliiton edustaja tuli nykäisemään hihasta.
– Haluaisitteko tulla kuulotutkimuksiin, kysymys kuului.
Ja tottahan toki halusimme.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miltä tutkimukset näyttivät ja miten ne menivät SuomiAreena-tunnelman täyttämällä torilla.
Sadoilla tuhansilla suomalaisilla on kuulonalenema
Kuulemisen vaikeudet eivät ole vain ikäihmisten ongelma, sillä kuulovammaisia on kaikenikäisissä.
Kuuloliiton mukaan jopa noin 800 000 suomalaisella on jonkinlainen kuulonalenema. Heistä noin yksi kahdeksasta käyttää kuulemiseen jonkinlaista apuvälinettä.
Normaalikuuloisuuden rajana pidetään 10–20 desibelin kuulon tasoa. Niin kutsutusta sosiaalisen rajasta kuulemisesta puhutaan Kuuloliiton mukaan silloin, jos puhekuulon kynnystaso on laskenut noin 30 desibeliin.
Lue myös: Huonokuuloisten määrä työelämässä kasvaa – kuulonalenema jopa joka kymmenennellä työikäisellä
Musiikin kuuntelu voi heikentää kuuloa
Ihmisen kannattaa testauttaa kuulonsa aina silloin tällöin, sillä etenkin kommunikaatiolle tärkeä aisti heikkenee iän myötä.
Kuuloliiton järjestösihteeri Paula Hesson mukaan suurin syy kuulon alenemiseen onkin ikäkuulo.
– Toiseksi suurin syy on meluvammat, jotka tällä hetkellä tapahtuvat useimmin vapaa-ajalla. Kuunnellaan musiikkia esimerkiksi nappikuulokkeista liian kovalla volyymilla, Hesso listaa.
Musiikin kuuntelun lisäksi ihminen altistuu koville äänille ja meluhaitoille kuten liikenteelle päivittäin.
Lue lisää kuulosta ja Kuuloliiton toiminnasta täältä.
Uusimmat
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:45
Tästä se alkaa: Pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti – liukkaus voi yllättää
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
21:49
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut näyttelijä Mikko Penttilä ei peitellyt pettymystään: "Totta kai harmittaa"
-
21:42
Joku kaatoi Robin Hood -elokuvasta tutun vuorivaahteran Britanniassa: Paikallinen pubi tarjoaa muhkeata palkintoa syyllisen löytymiseksi
-
21:38
Suomalaispuolustaja vaihtaa NHL-seuraa
-
21:29
Rekka kaatui Meksikossa: Ainakin kymmenen siirtolaista kuollut
-
21:27
Teemu Suninen avautui MM-rallinsa sokkipäätöksestä – "Tuntuu tällä hetkellä turhalta"
-
21:26
Hyökkääjältä kaapattuun T-72-panssarivaunuun tuli ongelmia: Ukrainalaissotilas soitti tekniseen tukeen – Venäjälle!
-
21:22
Jo kolmas pari joutui kotimatkalle Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta
-
20:46
Yleisö buuasi pisteille – Sointu Borgilta tiukka kuittaus TTK-tuomareille
-
20:36
Emma Kimiläiselle kymppi! Teki askelkuvion, jossa ammattitanssijatkin usein epäonnistuvat
-
20:33
MM-ralli 2023: MM-pisteet ja tulokset
-
20:28
KuPS:lle raskas pettymys – HJK saa vielä odottaa juhliaan
-
20:24
Yllättävä käänne suorassa tv-lähetyksessä: Debattikumppanit saivat tarpeekseen ja aloittivat nyrkkitappelun
-
20:19
Yeboyahin ja Valtteri Palinin tanssi sai TTK-studion hurmioon: "Tässä on tämän kilpailun suola"
-
20:18
Rovanperälle iso päänahka, Suniselle karmea keskeytys, Toyota taas maailmanmestariksi – näin Chilen MM-rallin päätöspäivä eteni
-
20:17
TikTok-villityksen sanotaan kertovan, kenellä on kauniit kasvot – plastiikkakirurgilta painava varoitus
-
19:58
Mikko Penttilän yllättävä TTK-esitys sai tuomariston jakautumaan: "Jotkut tykkää, jotkut ei"
-
Lataa lisää