MTV: Jacksonin rinta muuttaa USA:n televisiointitapaa

Katsojia järkyttänyt, laulaja Janet Jacksonin rinnan paljastanut Super Bowlin puoliaikashow pakottaa Yhdysvaltain televisioteollisuutta muuttamaan tyyliään, sanoo show'n lähettäneen musiikkikanava MTV:n toimitusjohtaja Bill Roedy.

- Taiteilijat voivat joskus olla arvaamattomia, mikä on vaikeaa suorassa lähetyksessä. Häpeämme tapahtunutta, sanoo Roedy. - Kaikki ottavat opikseen vastoinkäymisistämme.

MTV:n sisaryhtiö CBS lähetti äskettäin Grammy-seremonian pienellä viiveellä. Myös Walt Disney Co:n omistama ABC suunnittelee viiden sekunnin viivettä, kun se lähettää Oscar-seremonian tämän kuun lopulla. Lauantaina Singaporessa pidettävän MTV Asian palkintoseremoniakin lähetetään parin tunnin viiveellä. Suorien lähetysten viivästyttämisten lisäksi MTV on kaikessa hiljaisuudessa siirtänyt rivomman materiaalin, kuten Britney Spearsin uuden singlen Toxic videon, esittämisen myöhemmälle illalle.

Mielensä pahoittaneet katsojat ovat lähettäneet yli 200 000 valitusta tapahtunnesta, jota Federal Communications Commission alkoi välittömästi tutkia. Vielä ei tiedetä, tullaanko MTV:tä enää pyytämään tuottamaan Super Bowlin puoliaikaohjelmaa. - En tiedä, pyydetäänkö meitä. Haluammeko vielä palata, on toinen kysymys, sanoo Roedy. - Jos Janet Jackson tulee takaisin, se on melko varmaa. Ei.

Lue myös:

    Uusimmat