Mönkäre tuomitsee pienenkin vilpin

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen mielestä pienikin sosiaaliturva-vilppi nakertaa palkansaajien halua verojen maksuun. Vesilahdella vieraileva ministeri arvioi, että suurin osa vilppitapauksista liittyy pimeään työntekoon - eli työttömyysturvaa ja asumistukea haetaan työttömyyden perusteella vaikka hakija paiskiikin töitä. MTV3:n Taloustutkimuksella teettämän mielipidekyselyn perusteella suomalaiset eivät luota sosiaaliapua käyttävien rehellisyyteen.

Suomalaiset eivät usko sosiaaliapua käyttävien rehellisyyteen. Enemmistö suomalaisista uskoo toimeentulotuen ja sosiaaliavustusten väärinkäytöksiin. Viranomaisten mukaan vilppiä esiintyy jaettavien avustusten määrään nähden vähän.

Sosiaalitukien väärinkäyttö on yhteiskunnalle arka asia, joka puhuttaa usein; viimeksi tukivilpit nostettiin pöydälle Joensuussa. Huomenta Suomen Taloustutkimuksella teettämä kysely kertoo, että suomalaisissa asuu sitkeästi mielipide, jonka mukaan tukia käytetään reippaasti väärin.

500 kansalaista eri puolilta maata sai arvioitavakseen kysymyksen käytetäänkö toimeentulotukea tai muita sosiaalietuuksia ja avustuksia Suomessa väärin.

Peräti 48 prosenttia vastaajista uskoo että etuuksia ja avustuksia käytetään väärin. 44 prosenttia pitää väärinkäytöksiä vähäisenä. Vain kymmenen sadasta ei osannut ottaa asiaan kantaa. Eniten tukien ja avustusten väärinkäytöksiin uskoivat yrittäjät ja lapsiperheet. Lapsiperheistä yli puolet on sitä mieltä, että väärinkäytöksiä on.

Alueellisesti vain keski-suomalaiset pitävät ihmisiä rehellisinä. Peräti 56 prosenttia keski-suomalaisista luottaa tukien menevän niitä oikeasti tarvitseville.

Viranomaiset eivät allekirjoita kansalaisten mielipidettä, sillä heidän mukaansa väärinkäytöksiä on vähän.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat