Monet seksiä ostaneet matkustavat työssään paljon

Ruotsissa seksin ostajat ovat usein tavallisia miehiä, joilla on perhe ja hiukan keskivertoa enemmän rahaa.

Lundin yliopiston professori Gisela Priebe selvitti viime vuonna valmistuneessa tutkimuksessaan, millaiset ihmiset ostavat seksiä Ruotsissa. Tutkimukseen osallistuneista 4000 vastaajasta 250 miestä ja kaksi naista kertoi ostaneensa seksiä.

Prieben mukaan monet seksiä ostaneet matkustavat työssään paljon. He yöpyvät usein muualla kuin kotona, ja silloin he myös käyttävät seksipalveluita.

Tutkijan mukaan seksiä ostetaan sekä ulkomaan että kotimaan työmatkoilla.

Julkisessa keskustelussa seksin ostaja nähdään yleensä yksinäisenä ja säälittävänä miehenä, jonka täytyy ostaa seksiä saadakseen sitä. Prieben mukaan heitäkin toki on, mutta vain pieni osa.

– Suurin osa on aivan tavallisia ihmisiä, Priebe korostaa.

Tutkimuksessa ei otettu huomioon, oliko seksiä ostettu aikuiselta vai alaikäiseltä.

Entisen oikeusministerin, kansanedustaja Tuija Braxin (vihr.) mukaan Suomessa olisi tärkeää selvittää, millaiset ihmiset ostavat seksiä alaikäisiltä.

– On järkyttävää, ettemme tiedä mitään näistä ihmisistä. Yleensä rikoksiin liittyvissä tutkimuksissa ei keskitytä pelkästään uhreihin, Brax sanoo.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat