Monacon ruhtinatar Charlene räväytti uudella hiustyylillä: "Punk-prinsessa!"

Monacon ruhtinatar Charlene räväytti keskiviikkona uudella, rohkealla hiustyylillään.

Monacon ruhtinatar Charlene on totuttu näkemään julkisuudessa hyvin hillityssä tyylissä. Keskiviikkona Charlene osallistui Monacossa joululahojenjakotilaisuuteen. Huomio ei kuitenkaan kiinnittynyt kultaisin paljetein koristettuun kasvomaskiin, vaan uuteen, räväkkään kampaukseen.

Tavallisesti vaaleassa polkkatukassa esiintynyt 42-vuotias ruhtinatar oli räväyttänyt ja ajanut sivuilta ja niskasta osan hiuksistaan kokonaan pois. People-lehti nimeääkin otsikossaan Charelenen punk-prinsessaksi.

Joitain päiviä aiemmin Charlene osallistui ruhtinas Albertin ja parin kuusi vuotta täyttäneiden kaksosten Jacquesin ja Gabriellan kanssa poliisiveneen vihkiäisiin, mutta vielä tuolloin hän peitteli uutta hiustyyliään mustan baskerin alla. 

Mukana keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa olivat myös ruhtinas Albert ja kaksoset, jotka viettivät viime viikolla syntymäpäiväänsä. Perhe poseerasikin samassa yhteydessä myös hilpeästi yhdessä joulupukin kanssa.

Vaikka perhe poseerasi nyt iloisesti joulutunnelmissa, on erikoinen vuosi näkynyt myös heidän arjessaan. Ruhtinas Albert sairastui koronavirukseen maaliskuussa ja kertoi kärsineensä virukseen liittyvistä oireista vielä kesällä.

Albert joutui hiljattain saksalaislehdistössä myös ikävän kohun keskiöön, kun 15-vuotias brasilialaistyttö ja tämän äiti astuivat julkisuuteen väittäen Monacon ruhtinaan olevan tytön isä. Lehtitietojen mukaan Albert olisi kieltäytynyt isyystestistä ja edessä olisi oikeusjuttu.

Albertilla on ruhtinasparin kaksosten lisäksi vuonna 1992 syntynyt tytär Jazmin Grace suhteestaan amerikkalaisen tarjoilijan kanssa sekä vuonna 2003 syntynyt poika Alexandre suhteestaan togolaiseen lentoemäntään. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ole oikeutettu kruununperimykseen.

Lue myös:

    Uusimmat