Ari Mannio heitti omalla ennätyksellään 70,63 kuudenneksi keihäsfinaalissa 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Italian Grossetossa. Vasta 16-vuotias Mannio kiskaisi kilpailussa ensimmäisen kerran urallaan yli 70 metriä.
Lehtimäen Jyskettä edustava Mannio heitti toissa vuonna 15-vuotiaiden SE-tuloksen 700 gramman keihäällä. Viime kesänä hän saavutti nuorten olympiafestivaalissa Pariisissa pronssia. Grossetossa Mannio heitti ensimmäisen kerran arvokilpailuissa miesten keihästä.
Elisa Hakamäki juoksi 13,69 ja sijoittui seitsemänneksi pika-aitojen loppukilpailussa. Hakamäki juoksi loppukilpailussa 13,69, aiemmin perjantaina välierissä oman ennätyksensä 13,59.
Hakamäki paransi Grossetossa omaa ennätystään jo alkuerissä 13,70:een. Molemmista välieristä neljä parasta selviytyi finaaliin. Hakamäki oli eränsä neljäs ja päihitti jamaikalaisen Monique Morganin täpärästi 0,01 sekunnilla. Sekä välierässä että finaalissa Hakamäki juoksi vastatuuleen, välierässä tuulta oli 0,9 metriä sekunnissa ja loppukilpailussa tasan metri sekunnissa.
Perjantain aamukilpailuissa Sanna Kaaria karsiutui niukasti 1500 metrin loppukilpailusta. Kaaria sijoittui alkuerien aikavertailussa 14:nneksi, kun 12 parasta selviytyi finaaliin. Kaaria lähti kilpailuun vasta 22:nneksi parhaalla tilastotuloksella, mutta onnistui huomattavasti paremmin ja juoksi ajan 4.26,45.
Kiekonheittäjä Henrik Laitasalo oli karsintakilpailun 24:s tuloksella 50,05, eikä selviytynyt loppukilpailuun. Finaaliin vaadittiin tulos 54,96.
Yleisurheilu, 19-vuotiaiden MM-kilpailut, 4. päivä, Grosseto, Italia, loppukilpailut:
