MLL sai uuden puheenjohtajan

Mannerheimin Lastensuojeluliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu lastentautiopin professori Olli Simell. MLL:n liittokokous oli koolla tänä viikonloppuna Lappeenrannassa.

Simell seuraa tehtävässä lastenpsykiatrian professori Tuula Tammista, joka ehti toimia liiton puheenjohtajana 12 vuoden ajan.

MLL:n puheenjohtajaksi olivat ehdolla Simellin lisäksi psykologian tohtori Anu Mustonen ja psykologian professori Lea Pulkkinen. Olli Simell sai 282 annetusta äänestä 155. Hänen puheenjohtajuuskautensa alkaa ensi vuoden alusta.

- Lasten asema suomalaisessa yhteiskunnassa on viime vuosina edennyt selvästi suotuisaan suuntaan. Suuri ongelma on kuitenkin yhteiskunnan ja perheiden polarisoituminen - perheiden jakautuminen menestyjiin ja perheisiin, joihin ongelmat rikastuvat. MLL:n puheenjohtajana haluan kehittää mahdollisuuksia perheiden varhaiseen tukeen ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamiseen, Olli Simell linjaa liiton tiedotteessa.

Myös MLL:n liittovaltuuston puheenjohtajisto uusiutui. Äänestysten jälkeen liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin varatuomari Kaija Kess. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin arkkitehti Jarmo Heimo ja toiseksi varapuheenjohtajaksi psykologian tohtori Anu Mustonen.

Tuula Tamminen ja hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus kutsuttiin ensi vuoden alusta alkaen liiton kunniapuheenjohtajiksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat