Miten ihmiset jaksavat työelämässä 65-vuotiaiksi asti, SAK:n Lauri Lyly?

Eilen illalla sorvattu työeläkeratkaisu tuntuu tyydyttävän sekä SAK:n puheenjohtajaa Lauri Lylyä että Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajaa Markku Jalosta.

Ratkaisussa eläkeikä nousee portaittain 65 vuoteen.

Oleellinen kysymys on se, kuinka ihmiset saadaan jaksamaan työelämässä täyteen eläkeikään saakka.

– Osa-aikaeläke on yksi vaihtoehdoista nykyistä helpompana tapana. Työuraeläke myös mahdollistaa siirtymisen uralta eläkkeelle. Työelämän laatua ja työaikoja pitää kehittää, SAK:n Lyly sanoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Tasapainottaa valtion taloutta

Työuraeläke on tarkoitettu erityisen fyysisesti tai henkisesti raskasta työtä tekeville, jotka eivät pysty jatkamaan töissä 65 ikävuoteen asti. Perusteet työuraeläkkeen myöntämiselle ovat Lylyn mukaan muotoutumassa.

– Ensin asianomainen itse ilmaisee halunsa. Työpaikalla työterveyslääkäri ja vakuutusyhtiö ovat keskiössä. Siinä katsotaan työssä selviytymistä, millainen on ollut työura ja miten nykyisestä työstä selviää.

Työnantajapuolelle oli tärkeää, että työnantajien eläkemaksut eivät nousisi uudessa eläkemallissa.  Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan tämä tavoite täyttyi neuvotteluissa. Jalonen kehui ratkaisua myös valtiontalouden tasapainottamisen kannalta.

– Tämä ratkaisu täyttää yhdessä sovitut kriteerit: työurien pidentämisen vajaalla puolellatoista vuodella ja kestävyysvajeen supistaminen vajaalla prosentilla, Jalonen sanoi Huomenta Suomessa. 

Osallistu keskusteluun!

Millainen työ on erityisen kuormittavaa? Miten töissä voi jaksaa vanhanakin? MTV Uutislive kello 15 pureutuu tähän!

Lähetä kysymyksiä ja osallistu keskusteluun alla olevassa kommenttiosiossa, MTV Uutisten Facebook -ryhmässä sekä Twitterissä #MTVUutiset. Parhaat kommentit ja kysymykset nostetaan lähetykseen.

Lue myös:

    Uusimmat