Mitä tapahtui: Sieppasiko ja ryöstikö poikajoukko 14-vuotiaan?

Syyttäjä vaatii yhdelle pojalle ehdotonta ja viidelle pojalle ehdollisia vankeusrangaistuksia Espoossa joulukuussa tapahtuneesta ryöstöstä.

Syyttäjän mukaan kuusi 15-17-vuotiasta poikaa ja yksi alle 15-vuotias poika pakottivat 14-vuotiaan pojan mukaansa Helsingin rautatieasemalta ja varastivat tämän perheen kotoa merkittävän määrän omaisuutta.

Ryöstön uhrin mukaan joukkion jäsenet olivat lyöneet häntä nyrkillä rautatieasemalla ja avokämmenellä junassa. Lisäksi he olivat uhkailleet poikaa kaasulla ja ”mutkalla”.

Kun 14-vuotias oli viety kotiinsa ja pakotettu avaamaan asunnon ovi, osa porukasta oli syyttäjän mukaan tunkeutunut sisälle, kun osa jäi odottamaan asunnon rappukäytävään.

”Kaikkea ei voi niputtaa yhteen”

Puolustus ei ole tapahtumien kulusta samaa mieltä. Vastaajien mukaan 14-vuotias oli ollut vapaaehtoisesti joukkion mukana ja pojan kotiin oli menty hakemaan rahaa velan maksuun.

– Kaikki vastaajat ovat kertoneet tapahtumista yhtenevällä tavalla esitutkinnasta lähtien. Syyttäjän mukaan pojat olisivat sopineet yhteisestä kertomuksesta, mutta se ei voi pitää paikkaansa, sillä osa pojista otettiin kiinni heti tapahtuneen jälkeen, sanoo yhden vastaajan avustaja, lakimies Hanna-Maria Seppä asianajotoimisto Hipiltä.

Sepän mukaan on erittäin ongelmallista, että syyttäjä haluaisi tuomion ryöstöstä koko seitsemän pojan joukolle. Suurin osa pojista oli asunnon ulkopuolella, kun tavaraa vietiin ja vain kaksi heistä löi 14-vuotiasta uhria.

– Päämieheni on kertonut, että oli kaveriporukassa mukana, koska ei halunnut jäädä yksin rautatieasemalle pyörimään. Hän ei ollut asunnossa mukana, eikä osallistunut väkivaltaan millään tavalla, mikä oli oikeudenkäynnissä riidatonta, Seppä sanoo.

Saaliiksi aseita ja koruja

Se on riidatonta, että espoolaisesta asunnosta varastettiin omaisuutta, joka jaettiin joidenkin joukkion jäsenten kesken. Asunnosta varastettiin muun muassa golf-maila, koruja, kaasusumutin, kääntöveitsi, ilmapistooli, erikoiskolikoita sekä reseptilääkkeitä.

Syyttäjä vaatii pojille ehdollisia vankeusrangaistuksia, koska epäilty rikos on ollut vakava. Se on kohdistunut nuoreen asianomistajaan ja epäiltyjä tekijöitä on ollut useita. Lisäksi väkivallan ja uhkausten laatu on ollut vakava.

Kaikki syytetyt kiistävät ryöstön. Se oikeudessa oli riidatonta, että yksi henkilö oli lyönyt uhria kerran nyrkillä ja toinen henkilö kerran avokämmenellä.

Espoon käräjäoikeus antaa monitulkintaisesta jutusta tuomion huomenna.

Lue myös:

    Uusimmat