Missä he ovat nyt: Humalaiset huutelevat Kumman kaa -näyttelijä Ilkka Merivaaran perään – ”Vesa ei tajuu!”

Kumman kaa -sarjan Vesaa näytellyt Ilkka Merivaara haluaisi jo päästä eroon hokemasta "Vesa ei tajuu". Mutta sinä kuitenkin saatat muistaa vielä nämä legendaarisemmat heitot!

”Mä olin taas Vesan kaa sillai.”

”Vesa hei. Vesa hei. Vesa hei. ”

”Vesalla on nyt kriisi oman miehisyytensä kanssa ettei se oikein pysty ottamaan apua vastaan.”

Näyttelijä Ilkka Merivaara, 51, tunnettaneen parhaiten roolistaan legendaarisessa Kumman kaa -komediasarjassa, jossa hän näytteli Vesaa. Vesaa, joka "ei vaan tajuu”.

Vaikka nauruhermoja kutkuttaneesta sarjasta onkin yli 10 vuotta aikaa, vannoutuneimmat fanit vaativat edelleen ”kaatamaan tuoppiin sitä punkkuu”, hekottavat ilmasen viinan bileille ja pohtivat ”kumman kaa olisit mieluummin”-kysymystä – aivan kuten sarjan päätähdet Anne (Heli Sutela) ja Ellu (Minna Koskela) taannoin televisioruudussa tekivät.

Kumman kaa -sarjan fani on tehnyt oman Instagram-tilin parhaimmille letkautuksille.

Kumman kaa -sarjan fani on tehnyt oman Instagram-tilin parhaimmille letkautuksille.

Kumman kaa -spektaakkelista kirjoitettiin jo vuoden 1998–1999 paikkeilla ensimmäinen versio – alun perin sen piti olla tunnin pituinen televisioelokuva. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi kuvattiin vuonna 2001, ja kaksi vuotta myöhemmin Kumman kaa -ohjelma pärähti ruutuun.

Ja suosio oli taattu.

 

”Nyt sitten äkkiä jotain sutinaa!”

”Panisin. – Niin mäkin panisin.”


Heli Sutela ja Minna Koskela toimivat ohjelman käsikirjoittajina – ja komediaan painottuneiden naisten kanssa aiemminkin monesti tuohon aikaan työskennellyt Ilkka Merivaara sai napattua itselleen roolin. Tämä rooli jätti oman jälkensä  2000-luvun televisiokatsojien mielensyövereihin. Ja t-paitoihin.


”Vesa oli järjen ääni”

 Ilkka Merivaara näytteli Kumman kaa -sarjassa ruotsinopettaja Annen veljeä Vesaa. Vesa pyrki parhaansa mukaan toimimaan kapakoissa ja mitä eriskummallisimmissa suhdekiemuroissa viihtyvän siskonsa ja tämän ystävän, terveydenhoitaja Ellun tukipilarina ja arjen sankarina – joskin hieman kyrsiintyneenä sellaisena.

 

”Voi v*ttu!”

Varsin vähäsanaiseksi mieheksi paljastuva Merivaara muistelee rooliaan hyvissä tunnelmissa. Hahmoa oli ”kiva esittää”.

– Vesan roolina oli olla järjen ääni, mutta se oli myös ikään kuin katsojan ääni. Katsoja oli vähän samaa mieltä, kuin mitä Vesa oli samoista asioista. Vesa sanoi sen, mitä muut ajattelivat: ”Noinhan sen pitäisi olla”. Ja toki hän toimi miespuolisena hahmona hassujen tyttöjen vastapainona, Merivaara kuvailee.

Vaikka sarjassa esiintyneet ystävykset Anne ja Ellu nojautuivatkin auliisti Vesan apuun hädän hetkellä, he myös mollasivat hyväntahtoisesti tuota ”järjen ääntä” – yksi legendaarisimmista repliikeistä on tänäkin päivänä viljelty ”Vesa ei tajuu”.

Vesa ei tajuu -letkautuksesta tuli niin suosittu, että siitä teetettiin jopa t-paitoja.

 

Moinen huomio saa Merivaaran edelleen hämilleen.

–Joo, tuota (repliikkiä) saa joskus kuulla.

Entä tunnistetaanko Merivaaraa kadulla –tai huudellaanko hänelle Kumman kaa -sarjan repliikkejä?

– No, joskus jos esimerkiksi eksyy johonkin kapakkaan ja ihmiset ovat vähän huppelissa, silloin he saattavat tulla sanomaan. Mutta ei muuten.

Kumman kaa -sarjan yltiömäinen suosio poiki myös jatkoa viisi vuotta myöhemmin. Keväällä 2010 Merivaara esiintyi yhdessä Sutelan ja Koskelan kanssa Kummanki kaa ja mukana myös Vesa -lavakiertueella.

– Vuosina 2010–2013 meillä oli 500 esitystä ympäri Suomea: kiersimme kaikki Suomen isoimmat teatterikaupungit ja konserttisalit. Se oli hienoa aikaa: puolentoistatunnin näytelmä ilman väliaikoja, kaksi esitystä illassa, pahimmillaan kolme, Merivaara muistelee.

Onko Merivaaralle itselleen jäänyt jokin hokema tai lause mieleen, joka kummittelee yöunissa?

– Ei, ja jos jäisikin, yritän päästä pois. En halua kantaa sellaista mukanani.

 

Hän on Vesa, Niisku ja Postimies Pate

Mutta ei Ilkka Merivaara ole ollut pelkkä Vesa. Hän on myös Muumilaakson tarinoiden  Niisku. Ja Postimies Pate.

Merivaara on tehnyt uransa aikana monenmoisia suomenkielisiä dubbauksia eri lastenohjelmiin, mutta nyt dubbaukset ovat miehen syväksi pettymykseksi jääneet.

– Tavallaan tapahtui niin, että vuonna 2007 YLE ulkoisti dubbaukset, jonka jälkeen ihmiset rupesivat tekemään niitä pilkkahinnalla. Dubbauksilla tienaaminen romahdutettiin – niissä on nykyään tosi huono liksa, Merivaara pahoittelee.

– Olen ollut sen jälkeen muutamassa animaatioleffassa, mutta en muuten, kun Yle-homma ulkoistettiin ja lakkautettiin. Se oli iso pettymys. Vielä silloin tehtiin hyviä dubbauksia.

Mutta mitä Merivaaralle kuuluu nyt?

Kesää parhaillaan viettävä Merivaara nousee lavalle elokuussa.

– Elokuussa alkaa kabaree Kuka jäi alle. Se on Kanneltalossa ja teatteri Kapsäkissä,  ensi-ilta on syyskuun lopussa, mies kertoo.

Vapaa-aika menee pallopelien parissa, ja näyttelijä vihjailee pienistä suunnitelmista myös musiikin saralla siitä sen enempiä paljastamatta.

– Olen tällä hetkellä jalkapallojoukkueen apuvalmentaja. Jalkapallo vie paljon aikaa. Ja lisäksi harrastan itse koripalloa, Merivaara kertoo.


Myös vaimon uusi opetusalan start up -firma tuo oman jännityksensä arkeen.

–  Tässä nyt katellaan, miten vaimon työ lähtee käyntiin ja mihin se johtaa.

Merivaara paljastaa olleensa kihloissa 15 vuotta.

– Tapasimme ensimmäisen kerran vuonna 1982. Sitten välissä oli 17 vuoden tauko. Ja vuonna 2001 aloitettiin uudestaan, mies paljastaa.

Samana vuonna, kun Kumman kaa -sarjan kuvaukset aloitettiin.

Muistatko vielä Kumman kaa -sarjan? Katso hauska ote:

Lue myös:

    Uusimmat