Pääkaupunkiseudun kauneimmaksi naiseksi keskiviikkoiltana valittu tummaverikkö on pyörittänyt jo parin vuoden ajan omaa yritystä.
24-vuotias Elina on tehnyt jo vuosien ajan promootiotöitä, joten luontevaa on ollut myös oman toiminimen perustaminen.
Toiminimen kautta on helppo laskuttaa asiakkaita pr-keikoista ja Elina onkin tienannut promootiolla 12 288 euroa vuonna 2009. Elinan tulojen odotetaan nousevan Miss Helsinki -tittelin myötä ja kaunotar onkin kertonut toivovansa tittelin tuovan lisää yhteistyökumppaneita ja mallikeikkoja.
Uunituore Miss Helsinki ehti jo kohahduttaa kruunaamisensa jälkeen, kun hän heitti toimittajille "fiksuuden voittaneen". Suurimman pölyn laskeuduttua Elina nauraa jo heitolleen ja kertoo tarkoittaneensa sillä juuri oman yrityksensä pyörittämistä.
– Pyöritän omaa firmaa ja ehkä nyt haluttiin sitten fiksumpi missi tehtävään. Missi, joka pystyy edustamaan myös puheillaan, eikä vaan teoillaan, Elina kertoi MTV.fin Viihdeuutisille.
(MTV3)
