Minne suomalainen Stig katosi kävelyretkellään? Luolassa asunut entinen merimies katosi jäljettömiin sairaalasta 27 vuotta sitten

Ulkoministeriön tutkija Jussi Pekkarisen kirjoittamassa Reppanoita, rikollisia ja ruumiita -uutuuskirjassa valotetaan ulkoministeriön konsulipalvelujen historiaa vuosilta 1982-2000. Kirjassa kerrotaan monia ulkoministeriöitä koskeneita tilanteita vuosien varrelta. Yksi näistä on suomalaisen Stig B:n tarina.

Stig B (nimi muutettu) oli asunut luolassa ennen joutumistaan sairaalaan Rio de Janeiroon. Alun perin merimiehenä toiminut Stig oli saapunut Brasiliaan jo 1950-luvun alussa, mutta hän oli pitkiä ajanjaksoja teillä tietymättömillä.

Vuosien ajan häntä etsi hänen veljensä Johan B, joka lopulta onnistui saamaan yhteyden veljeensä.

Vuonna 1965 Rio de Janeirossa asuva Stig saapui nimittäin itse edustustoon tiedustelemaan uutta passia. Hän kertoi olevansa vakituisesti töissä ja jätti muun muassa osoitetietonsa lähetettäväksi perheelleen Suomeen.

Kun Johan B sai lähetettyä ulkoministeriön välityksellä veljensä pankkikirjat ja shekkivihot Brasiliaan, Stig vaikeni.

Totuus paljastui 

19 vuotta myöhemmin Stigin vanhemmat kuolivat, ja Johan B alkoi tavoitella veljeään perinnönjakoa silmällä pitäen. Stig ei kuitenkaan vastannut Johanin kirjeeseen. Brasiliaan siirtyneestä Suomen-edustustosta selvisi lopulta, ettei Stig asunut enää vanhassa osoitteessaan.

Rio de Janeiron pääkonsulaatin toimistovirkailija Maija Vartia alkoi tavoitella ulkoministeriötä ja Stigin omaisia vuonna 1989. Paljastui, että Stig oli joutunut psykiatriseen sairaalaan vuonna 1967, eli hän oli ollut siellä yli 20 vuotta.

Pääkonsulaatti oli saanut lyhyen selityksen tilanteesta. Stigin kunto oli tässä vaiheessa sellainen, että sairaalasta pois pääseminen oli mahdollista.

Stigillä oli diagnosoitu skitsofrenia. Vartia kävi tapaamassa henkilökohtaisesti Stigiä, joka oli kohtaamisesta hyvin liikuttunut. Stig pyysi tupakkaa. Hän puhui enimmäkseen portugalia, mutta osasi vielä jonkin verran äidinkieltään ruotsia.

Mystinen kävelyretki 

Jonkin ajan kuluttua Stigin tila heikkeni, ja hän osoitti halukkuutta palata Suomeen. Ulkoministeriö alkoi selvitellä omaisten kanssa kotiinpaluun mahdollisuutta. Kävi kuitenkin selväksi, että hänelle tarvittaisiin saattaja.

Johanista povattiin saattajaa, mutta hän ei ollut varma matkustushaluistaan. Lopulta Stig taipui itsekin sille kannalle, että voisi jäädä Brasiliaan. Hän oli tyytyväinen siihen, että oli saanut jälleen yhteyden veljiinsä. Johan alkoi lähettää hänelle tasaisin väliajoin rahaa.

Syyskuussa 1992 Stig katosi yllättäen sairaalasta avo-osastolta. Hänen mielenterveydessään oli katoamisen aikaan vaikea jakso. Hän oli muun muassa kieltäytynyt syömästä.

Stig sai lääkkeitä psykoosia ja masennusta vastaan, ja vointi alkoikin olla paranemaan päin hänen lähtiessään kävelyretkelle, jolta hän ei koskaan palannut.

Lähde: Jussi Pekkarinen, Reppanoita, rikollisia ja ruumiita. UM:n konsulipalvelujen historia 1982–2000.

Lue myös:

    Uusimmat