Suomessa suhtaudutaan alastomuuteen varsin mutkattomasti, ja joulu- ja mökkisaunaankin suunnataan usein koko perheen voimin. Mutta minkä ikäisten lasten kanssa perheen kannattaisi jakautua mies- ja naisvuoroihin?
Kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Annarilla Ahtolan mukaan tarkkaa ikää, jolloin vanhemmat eivät enää voisi saunoa vastakkaista sukupuolta olevan lapsen kanssa, on vaikea määritellä.
– Yleensä murrosiän fyysisten merkkien ilmaantuessa sekasaunominen ei enää tunnu luontevalta, jos jokin karkea raja pitää nimetä, Ahtola sanoo.
– Joissain perheissä yhteissaunominen voi tuntua hyvältä tämänkin jälkeen, mutta tämä olisi ehkä sellainen luontevin kohta muuttaa käytäntöä sekä vanhemmille että lapsille.
Murrosiän merkkien ilmaantuminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Esimerkiksi rinnat ja karvoitus saattavat alkaa kasvamaan jo hyvinkin nuorella tytöllä.
– Jos kyseessä on ääritapauksessa vaikka 7-vuotias tyttö, on silloin hyvin tärkeää, että häntä kohdellaan edelleen lapsena eikä nuorena naisena.
"Kun ei tunnu enää luontevalta"
Ahtola kehottaa muuttamaan saunomiskäytäntöjä siinä vaiheessa, kun yhdessä saunaan meneminen ei enää tunnu luontevalta kaikista osapuolista. Hänestä on kuitenkin hienoa, että Suomessa alastomuuteen ei yleisesti suhtauduta hysteerisesti.