Ministeri Sarkkinen esittää ylimääräistä korotusta kansaneläkeindeksiin

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) esittää ylimääräistä kansaneläkeindeksin korotusta. Tällä kompensoitaisiin hintojen nousua pienituloisille.

–  Sosiaaliturvasta vastaavana ministerinä näen, että hintojen nopeaan nousuun vastaamiseksi tarvitsemme ylimääräistä korotusta kansaneläkeindeksiin, joka toteutettaisiin mahdollisimman nopeasti tämän vuoden aikana, Sarkkinen sanoi tänään vasemmistoliiton puoluevaltuustossa pitämässään puheessa.

Hänen mukaansa kansaneläkeindeksin korottaminen olisi yksinkertainen ja toteutuskelpoinen tapa tukea pienituloisia, jotka kärsivät ruoka- ja energiakulujen noususta.

Sarkkinen sanoo, että perusturvaetuuksien tarkastamien indeksikorotuksella elinkustannusten nousua vastaavasti kesken vuoden on poikkeuksellista.

–  Nykyisellä elinkustannuksien kasvulla se olisi kuitenkin paikallaan.

Sarkkinen ei puheessaan tai tiedotteessaan tarkemmin linjaa, kuinka suuri indeksikorotus olisi ja miten se näkyisi pienituloisten pussissa. Hänen mukaansa esimerkiksi viiden prosentin korotus vuoden viimeiselle puoliskolle lisäisi Kelan etuusmenoja arviolta 180 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat