Ministeri: Itsetuhoisuus liikennekuolemissa kaksinkertaistunut 10 vuodessa

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kertoi järkyttyneensä Rautavaaran liikenneonnettomuudessa, jossa kuoli nainen ja kolme alle kouluikäistä lasta.

– Pieniä lapsia kuolee tällaisessa onnettomuudessa ja epäillään vielä tahallisuutta, jossa vaarannettiin vielä bussimatkustajien henki. Tämä sivuaa myös perhesurmakysymystä, mikä on hyvin ajankohtainen sisäministeriössä ja sisäisen turvallisuuden työryhmässä, Räsänen kertoi MTV Uutisille.

Räsäsen mukaan ihmisten pahoinvointi näkyy myös liikennetilastoissa, vaikka varsinaisten liikennekuolemien määrä onkin vähentynyt.

– Jos tarkastellaan viimeisen 10 vuoden ajalta, meillä sellaisten liikennekuolemien osuus on melkein kaksinkertaistunut, joiden osuutena on itsetuhoisuus. 2012 se oli 17 prosenttia, 10 vuotta aiemmin noin 7 prosenttia. Se on tietysti huolestuttavaa, Räsänen taustoittaa.

Räsäsen mukaan sisäministeriössä havahduttiin ihmisten hätään erityisesti kaksi vuotta sitten, jolloin koettiin useita perhesurmia.

– Niistä tehtiin erilainen selvitys ja käynnistettiin useita lainsäädäntöhankkeita, missä on pyritty lisäämään tiedonkulkua viranomaisten kesken, erityisesti poliisille. Esimerkiksi parhaillaan eduskunnalle on annettu lakiesitys sosiaalihuoltolaiksi, jossa laajennetaan velvollisuutta ilmoittaa poliisille silloin kun huoli herää, Räsänen kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat