Ministeri Hautala kiittelee Outokummun ja ThyssenKruppin kauppoja

Outokumpu vahvisti eilen ostavansa saksalaiselta ThyssenKruppilta ruostumatonta terästä valmistavan yksikön. Kaupan arvo on 2,7 miljardia euroa, ja se kuuluu Suomen taloushistorian suurimpiin yrityskauppoihin.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala pitää Outokummun kauppoja hyvänä asiana.

– Tällä järjestelyllä perinteinen suomalainen teollisuusyhtiö nousee maailman johtavaksi toimijaksi. Samalla parannetaan yhtiön edellytyksiä tuottaa terästä Suomessa ja Torniossa. Tällaista kehitystä valtion ja sen sijoitusyhtiö Solidiumin on hyvä olla edistämässä.

Hautala on toiveikas osakeannin ja koko yritysjärjestelyn onnistumisen suhteen.

– Outokummun johto ja osaltaan myös Solidiumin johto ovat tehneet tässä projektissa hyvää työtä. Outokumpu on vahvasti kotimaisessa omistuksessa, vaikka Thyssenistä tulee sen suurin yksittäinen osakas. Nyt muutkin kuin valtio ja Solidium voivat konkreettisesti osoittaa kotimaisen omistuksen merkityksen osallistumalla Outokummun osakeantiin, Hautala sanoo.

Markkinat reagoivat eilen Outokummun Thyssen-kauppaan rajulla kurssilaskulla. Outokummun osakekurssi laski roimasti Helsingin pörssissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat