Miljoonien ihmisten tiedot kaapattu - "Sony ei ole huolehtinut turvallisuudestaan"

Elektroniikkajätti Sonyn Playstation Network on joutunut reilun viikon sisällä kahden massiivisen tietomurron kohteeksi.

Kahden murron takia jopa sadan miljoonan käyttäjän tietoja on saatettu kaapata. Suomessa noin 330 000 käyttäjän tietoja epäillään varastetuksi.

Tiedoissa on sekä käyttäjätunnuksia ja salasanoja että pankki- ja luottokorttitietoja. Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen näkee valtavalle tietomurrolle yhden syyn.

– Sony ei ole huolehtinut järjestelmiensä turvallisuudesta tarpeeksi hyvin. Tarkkaa kuvaa ei ole, miten murto on tehty, mutta jotain laiminlyöntejä on täytynyt tapahtua, Hyppönen sanoo.

Laiminlyönnit ovat johtaneet siihen, että tietoihin on päästy käsiksi ja niitä on onnistuttu viemään salaamattomassa muodossa.

Poikkeuksellisen vakava tapaus

Käyttäjät luovat Sonyn verkkoon tunnuksen pääsääntöisesti siksi, että pääsevät pelaamaan verkossa muita vastaan. Verkosta voi kuitenkin myös ostaa pelejä, lisäosia, musiikkia ja elokuvia. Siksi verkoissa on myös maksuliikennetietoja.

Kyseessä on poikkeuksellisen vakava tapaus. Hyppösen tiedossa ei ole muuta tapausta, missä kerralla olisi menetetty yhtä monen suomalaisen pankkitietoja. Siksi suomalaisten käyttäjien kannattaa olla nyt varuillaan.

– Jos on käyttänyt samoja tunnuksia muualla netissä, ne kannattaa käydä vaihtamassa, Hyppönen sanoo

– Lisäksi kannattaa seurata luottokorttilaskua, ja jos jotain ilmenee, siitä pitää heti ottaa yhteyttä pankkiin tai luottokorttiyhtiöön.

Sonyn hakkeroitu verkko on ollut jo kymmenen päivää poissa toiminnasta. Sony on Hyppösen mukaan arvioinut, että verkko saadaan toimintaan toukokuun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat